Poliittinen sirkus

Obamaniaa ja kuntademokratiaa

Tietoja

Kategoria: Poliittinen sirkus

Julkaistu tiistai, 17 helmikuu 2009 00:00

Kirjoittanut Ylipähkäilijä

Osumia: 230

Barack Obama on tämän hetken tärkein ihminen, johon kaikki laittavat toivonsa ja josta kaikki kirjoittavat. Odotukset ovat ylimitoitettuja ja hänestä odotetaan koko maailman pelastajaa. Uutta Nelson Mandelaa, joka arvojen suhteen on yhä kaiken muun yläpuolella.

Kun on lukenut erinäisiä juttuja ja analyysejä: Newsweek, Economist, El Pais,Hesari, Suomen Kuvalehti ja sen päälle muutamia blogeja, tulee väkisin kysyneeksi, että onko minulla mitään uutta sanottavaa Barack Obamasta. Pakko on yrittää, kun on pähkäilijä.

Jostain pitää aloittaa. Olkoon se tällä kertaa yksi Hesarin pääkirjoituksista. Ensimmäistä kertaa historiassa Yhdysvaltojen presidentti, tosin itsekkäästi, tavallaan asettaa muun maailman kehityksen oman lyhyen tähtäimen kehityksensä edelle.

Tämä johtuu paitsi Obamasta, myös siitä, että Yhdysvallat on yhä enemmän riippuvainen muun maailman kehityksestä ja tuesta. Kärjistäen voi sanoa, että kohta maailma ei tarvitse heitä. Tästä pähkäilijä kirjoitti jo aiemmin jutussaan. Viesti on, että maailma muuttuu. Yhdysvaltojen on pakko kuunnella, ja se myös kuuntelee.

Obaman tarinaa on tullut luettua moneen kertaan. Yksi johtopäätös on se, että hän on ensimmäinen todella kansainvälinen (globaali) henkilö Yhdysvaltojen johdossa. George W. Bush on presidentin poika, molemmat Teksasin ökyrikkaita öljy-cowboyta, joiden maailmankuva on samaa luokkaa kuin vimpeliläisellä maanviljelijällä (ei saa ottaa henkilökohtaisesti).

Toisaalta Kennedyjen demokraattinen ja edistyksellinen klaani tuli Bostonin alueen yläluokasta, joka ei tiedä maailmasta juurikaan sen enempää, paitsi ehkä Pariisin, Lontoon tai Rooman. Nyt Yhdysvalloilla on johtaja, jolla on aidot juuret Afrikkaan, Aasiaan ja hän on yhdysvaltalainen demokraatti. Muutos aiempaan on pelottavan suuri.

Obaman tarinaa on tullut luettua moneen kertaan. Esiin tulee väkisin hänen henkilökohtainen tarinansa. Isä hylkää, äiti kuolee ja isovanhemmat huolehtivat nuoresta miehestä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että lopputuloksena on vankilakundi tai Jokelan/Kauhajoen nuorten kohtalo. Mutta tässä tapauksessa on jotain muuta.

Hänen äitinsä oli erittäin humaani ihminen, joka varmasti välitti hänelle arvonsa ja varmisti, että hänellä oli samat mahdollisuudet kuin muilla yhdysvaltalaisilla. Suuri kiitos siitä hänelle. Kaiken hypetyksen keskellä tässä on jotain samaa kuin Nelson Mandelassa. Jäämme odottamaan. Count with me.