Poliittinen sirkus

Kunnan oma G-mies

Pähkäilijä analysoi aikanaan kunnanvaltuuston uutta puheenjohtajaa jutussaan. Vasta kuukautta myöhemmin mediamafia herää ja ymmärtää peesata. Pakkohan Gustavista on kirjoittaa edes puolen sivun juttu, kun Timostakin on kirjoitettu sivutolkulla. Ja hänhän on sentään Timon pomo, siinä missä Niinistö on Vanhasen pomo.


Mitäpä jutusta sitten selviää Gustavista. No, hän on kolkkapoika, joka vilpittömällä innolla säätää joka paikassa ja on valmis pelaamaan joukkuepeliä ja kunnioittaa pelin sääntöjä. Jutun perustella Gustavin touhuissa on jopa huvittavia piirteitä, mutta se ei häntä tunnu häiritsevän. Hän on vilpitön ja uskaltaa ottaa kantaa ja olla mieltä.


Piireissäkin kerrotaan, että hän osaa myös debatoida, ottaa kunnolla kantaa ja jopa haastaa. Mutta se ei vaikuta ihmissuhteisiin. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Hyvä homma. Pähkäilijän tiimille tulee juttua lukiessa mieleen G-mies. Se vanha kunnon Jerry Cotton.


Hän on 24 tuntia vuorokaudesta yhteiskunnan ja kansalaisten uskollinen palvelija. Aamuneljältä, juuri kun valtuustossa pitkän illan vetänyt G-mies on nukahtanut, soi puhelin helvetillisellä räminällä. Tuuli on riepottelemassa partiolaisten veneitä, joten aina valmis Gustav lähtee välittömästi matkaan. Pitää miettiä seuraavan kesän leirejä. Ilman veneitä niitä on vaikea vetää.


On hänestä varmaan kunnan oman G-miehen rooliin. Jutun perusteella "sepän sällin spesiaalikin" toimii tarvittaessa. Toivottavasti ainoastaan henkisesti.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja