Poliittinen sirkus

Kyllä kansa tietää

Pähkäilijä on mielenkiinnolla (kateellisestikin) kentän laidalta seurannut Perussuomalaisten suosion nousua. Poliittisen järjestelmän ongelmat ja talouskriisi satavat suoraan heidän laariinsa, mutta ilmiössä on paljon hyvääkin.


Vanhempi polvi kenties muistaa yhä Kekkosen ykköshaastaja Veikko Vennamon, joka oli paitsi populisti, siitä tämänkertainen otsikko, myös erinomainen poliitikko ja kansan tuntojen tulkki. Pieni mies oli iso mies, mutta aika oli väärä. UKK vei peliä. Mutta ei tällä kertaa kaivella vanhoja.


Perussuomalaisten suosion nousussa on samanlaista henkeä kuin Vennamon aikana. Timo Soinissa puutteineenkin on karismaa, ja hän osaa mediapelin. Kaiken laskelmoivan julkisuuspelin keskellä hän osaa ottaa riskejä ja olla inhimillinen ja falski. Ja laittaa oman persoonansa aidosti peliin.


Riski on, että menetämme Timon (siis Soinin) Brysseliin mustaan aukkoon, jossa kukaan ei häntä ymmärrä. Suomessa hänelle olisi käyttöä, vilpittömänä vastavoimana nykypolitiikalle. Unohdetun kansan äänenä.


Mutta palataanpa omalle hiekkalaatikolle. Kaikesta päätellen mediamafia (MM) teki ennen kunnallisvaaleja Perussuomalaisten kanssa jonkinlaisen liiton, koska he brändillä Osku ja Ville saivat reippaasti tilaa MM:n sivuilla. Ja se poiki vaaleissa muhkean vaalivoiton.


Vaalien jälkeen alkoi pudotuspeli, jossa vaalien voittajia vietiin kuin pässiä narussa ja heidät jätettiin sisäpiirin ulkopuolelle. Telaketjulla on paljon tärkeämpiä tehtäviä kuin köyhän kansan palveleminen, joten Osku ja Ville siirrettiin kylmästi vilttiketjuun. Tai jopa ulkoruokintaan.


Ihan syystä katkeroitunut Ville toreilla ja paikallismedian kautta ottaa etäisyyttä Kokoomuksen ylimieliseen ja innovatiiviseen sanelupolitiikkaan. Telaketju on tärkeämpien tavoitteidensa vuoksi pettänyt hyväntahtoiset vähäosaisten edustajat.


Ville kavereineen on sitoutunut parantamaan kunnallisia palveluja, mutta telaketjulle tärkeämpää on gryndereiden rantakaavat ja uppoavien naapurikuntien pelastamien. Ja paistattelu otsikoissa.. paikallisesti.


Pähkäilijä elää idealismista, joten Villeä tai Timoa on helppo ymmärtää. Tarkoitus pyhittäköön keinot.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja