Kunnan kuumat perunat

Reilu peli 1 - Hyvän kuntahallinnon perusteita

Kuntahallinnon reilusta pelistä ei voi puhua, kirjoittaa tai sen ytimeen tunkea tuntematta laeilla säädetyn oikeusturvan ja hyvän hallinnon perusteita tai sen minimitakeita. Koska useissa asioissa kunnalla on myös lakien sallimissa toimivallan rajoissa runsaasti harkintavaltaa, kirkkonummelaisessa päätöksenteossa ja hallinnossa vaikuttaa aika-ajoin siltä, että mopo karkailee säädettyjä toimivaltuusrajoja ulommaksi, siis sinne kuuluisaan lepikkoon. Usein tämä tehdään vieläpä kunnan jäsenten harmiksi ja vahingoksi enemmän tai vähemmän tietoisesti. Tästä on reilu peli kaukana. Siksi Reilu peli-pähkäily on aloitettava aivan perusasioista.

Kunta on julkinen viranomainen, jolla on oikeus käyttää julkista valtaa meihin armon veronmaksajiin nähden lakien ja laeilla tarkemmin säädetyn toimivallan rajoissa. Kunnalla on siis sille annetun toimivallan rajoissa oikeus puuttua meidän kuntalaisten (oikeus)asemaan ja määrätä monista oikeuksistamme, etuuksistamme ja velvollisuuksistamme. Eli kunta on viranomainen siinä, missä poliisi, verokarhu tai KELA, tosin aika monialainen viranomainen. Mikä on osin sen ongelma, mitä pähkäillään joskus myöhemmin erikseen.

Perustuslaissa ja tavallisissa laeissa säädetään kuitenkin lähinnä vain tuon toimivallan ja lakien käytännön soveltamisen minimiehdoista ja yleisistä periaatteista, yksinkertaistaen siis siitä, kuinka julkista valtaa on käytettävä, jotta yksityisen kuntalaisen tai kansalaisen laeissa säädetty oikeusturva tulee huomioon otetuksi.

Hyvän hallinnon perusta ja kivijalka voidaan palauttaa neljään perustuslain (731/1999) kohtaan:

FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: 11.6.1999/73

  1. Perustuslain 2 § 3 momenttiin - Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate; " Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."
  2. Perustuslain 6 § pykälään; " Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
    Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään."
  3. Perustuslain 21 § pykälään; "Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi".
    Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla." Perustuslain 22 § pykälään; " Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen."

Perustuslain 21 §:n mukaan hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Tämä on niin sanottu perustuslaillinen toimeksianto lainsäätäjälle, eli eduskuntataloon kokoontuneelle eduskunnalle, säätää oikeusturvasta ja hyvästä hallinnosta tavallisella lailla. Tämän toimeksiannon mukaisesti eduskunta on säätänyt hallintolain (434/2003). FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: 6.6.2003/434

Nyt päästään jo lähemmäs tavallista kuntalaista. Hallintolaki vastaa toimeksiantoon ns. yleislakina, joka säätelee viranomaisten, myös kunnan, toimintaa ja hallintomenettelyä sekä yksilön oikeuksia ja oikeusturvaa suhteessa viranomaisiin.

Toinen merkittävä tähän asiaan liittyvä laki on kuntalaki (365/1995) FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: 17.3.1995/365, koska siinä säädetään kunnan hallinnon, talouden, päätöksenteon ja toiminnan yleistä periaatteista ja menettelyistä.

Kunnalla on merkittävä asema julkisen vallan käyttäjänä, paikallisen kehityksen ohjaajana ja laeilla säädettyjen palvelujen turvaajana. Palvelujen järjestäminen kuntalaisten toiveiden ja tarpeiden mukaisesti edellyttää a) kunnan viranhaltijoilta hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti toimivaa päätösten valmistelua ja b) meidän kuntalaisten kuntavaaleissa valitsemilta luottamushenkilöiltä avointa, johdonmukaista ja ennakoivaa päätöksentekoa. Tätä on reilu peli minimissään.

Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että kunnan päätöksentekomalli poikkeaa monesta muusta viranomaisesta, siis kuten poliisi, verokarhu tai Kela. Kunnassa pääsääntöisesti virkamiehet esittelevät, ja valitut luottamushenkilöt tekevät varsinaiset päätökset. Valitut tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että osan valitsevat kuntalaiset vaaleissa ja loput puolueet omilta listoiltaan. Tämä on mallin sekä vahvuus että heikkous, koska päättäjät ovat ns. maallikoita. Mutta sitä pähkäillään tulevissa jutuissa erikseen.

Tarmo Miettinen ja Ulla Väätäinen ovat osuvasti tiivistäneet sen, miten kunnankin tulisi päätöksenteko- ja hallintomenettelyssään toimia ottaen kuntalaisten oikeusturva huomioon kunnan jäsenten oikeuksista, eduista ja velvollisuuksista päättäessään.

"Asianosaisen oikeusturvaa takaavaan hallintomenettelyyn kuuluu useita pakollisia osia. Perustuslain 21 § asettaa viranomaiselle asian käsittelypakon, huolellisuuspakon, joutuisuuspakon, selvittämispakon, kuulemispakon ja perustelupakon. Asianosaisen oikeusturva edellyttää, että viranomainen noudattaa asian käsittelyssä kaikkia mainittuja velvoitteita, eikä mitään näistä velvoitteista voida sivuuttaa. Asiaa ei voida jättää käsittelemättä sillä perusteella, että asiaa ei saada selvitettyä. Joutuisuutta ei voida edistää huolellisuudesta tinkimällä. Perusteluja ei voida jättää päätöksessä esittämättä vetoamalla siihen, että asia perusteltiin jo kuulemisen yhteydessä. Asian huolellinen selvittäminen on puolestaan edellytyksenä perusteluvelvollisuuden täyttämiselle. Hallintolain asianmukaisessa soveltamisessa ei siis ole kyse hallintopäätöksen yksittäisten menettelysäännösten noudattamisesta, vaan perimmiltään siitä, että menettely kokonaisuudessaan varmistaa hallinnon asiakkaan oikeusturvan toteutumisen." (Miettinen - Väätäinen 2006).

Niin perustus-, hallinto- kuin kuntalakikin siis tosiasiallisesti rajoittavat kunnan oikeutta puuttua kuntalaisten (oikeus)asemaan kunnan käyttäessä sille suotua julkista valtaa. Julkisen vallan käytön rajoittaminen laeilla pyrkii erääseen oikeusvaltion ja modernin hallinnon tärkeimmistä taustaperiaatteista - mielivallan kieltoon. Mielivallalle ei ole reilussa pelissä mitään sijaa. Tästä lähdetään.

Siinäpä se on pähkinänkuoressa. Pitää muistaa, että kun laki turvaa tavallisen kuntalaisen perusoikeuksia, se samalla asettaa virkamiesten ja päättäjien harteille melkoisia vastuita ja velvollisuuksia. Jos usein kuntalaiset eivät tunne oikeuksiaan, eivät varsinkaan kuntapäättäjät tunne omia velvollisuuksiaan. Tai sitä, että heidän toimintaansa säädellään lailla ja että virheistä voi joutua vastuuseen.

Kukin pähkäilköön enemmän tai vähemmän syvällisesti näitä perusteita ja periaatteita omalta kohdaltaan.

Lähteet: Pekka Hallberg ym.; Perusoikeudet 2011, Olli Mäenpää; Hallinto-oikeus 2004, Heikki Harjula - Kari Prättälä; Kuntalaki 2007, www.finlex.fi FINLEX ® - Valtion säädöstietopankki


Kommentoi! Kommentteja jätetty (9)
Peilin käyttö suositeltavaa molemmin puolin
9sunnuntai, 18 syyskuu 2011 21:06
Administrator
Ottakaa esimerkkiä Vantaalta
8lauantai, 17 syyskuu 2011 16:51
Administrator
Pakko vastata
7perjantai, 16 syyskuu 2011 17:12
Administrator
Hyvää hallintoa kaikille tasapuolisesti
6perjantai, 16 syyskuu 2011 11:57
Administrator
Asiaan ehkä liittyviä kysymyksiä
5torstai, 15 syyskuu 2011 22:26
Administrator
Asenteet ui syvällä
4sunnuntai, 11 syyskuu 2011 23:07
Administrator
Kunta 2000- luvulle
3sunnuntai, 11 syyskuu 2011 22:27
Administrator
Kilpikonnapuolustus
2sunnuntai, 11 syyskuu 2011 20:27
Administrator
Tarpeeseen on
1lauantai, 10 syyskuu 2011 18:14
Administrator

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja