Lukijoiden pähkäilyä

Talousnero Haapaniemi

Luin Haapaniemen kommentteja veronkorotusasiaan tämän päivän lehdessä, ja vihaksi pistää, eikä todellakaan ensimmäistä kertaa. Suoraan sanoen populistista vaalipaskaa ja kun edes asiapohja ei pidä. Ensinnäkin se taitaa olla Haapaniemi itse, joka edellisellä vaalikaudella veti kuntaa tälle järjettömälle kasvu-uralle. Rakennettiin hullun lailla joka suuntaan ja Sundbergin kaikkein eniten (siis äijälle itsellekin taloa). Ja kyllähän ne uudet perheet sikiävät, ja sehän tulee kunnalle kalliiksi. Kyllä pitäisi kokeneen kunnallispoliitikon hallita tällainen perusmatematiikka, että lapset tarvitsee neuvolaa, tarhaa, koulua ja urheilutiloja, ja sen kaiken tekee ja maksaa kunta. Hyviä veronmaksajia, väittää tämä meidän talousnero. Joo, sitten joskus aikuisina.

Sitä on paljon puhuttu, että tämä talouspuoli on se Haapaniemen heikko lenkki. On kuulemma uransa aikana upottanut parikin firmaa, viimeksi ilmeisesti sen oman yhden miehen putiikin. Siis sen saman, josta huhuttiin silloin viime vaalien aikoihin. Sellaiseen tarvitaan kyllä melkoisia kykyjä. Enpäs palkkaisi tuollaista talousvelhoa omiin hommiin. Hirvittää ajatus, että sama äijä on hoitanut meidänkin kunnan asioita aiemmin.

Sen verran otin selvää tämän verohomman vaikutuksesta omaan tilipussiin ja nyt puhutaan 10-20 euron lisästä kuukaudessa. Kyllä meillä on varaa maksaa sen verran, jos sillä varmistetaan meidän terveyskeskus tai kirjasto. Jos kokoomuksen porukalla ei siihen ole varaa, niin muuttakoon sitten vaikka Kauniaisiin. Sitä paitsi, jos ei ymmärrä tunnustaa tosiasioita, niin silloin mennään konkkaan. Näin se on firmassa ja kunnassa. Nyt se tosiasia on, että kunta on kusessa, samoin kuin koko helkutin Suomi.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja