Lukijoiden pähkäilyä

Ollaan sitä nyt niin suvaitsevaisia, että ...

Onkohan tuo pähkäilijänkään suvaitsevaisuus aidosti sillä tasolla, mitä juttu antaa ymmärtää, vaikka onkin muka maailmanmies. Onhan se aivan fakta, että turvapaikanhakijoista, maahanmuuttajista ja pakolaisista on paljon harmia ja mielipahaa ympäristölleen. Ei kai sillä ihon värillä niin paljon merkitystä ole, vaan ennen kaikkea sillä, mitä kyseisten ryhmien edesottamukset ovat olleet ja tulevat olemaan.

Usein näissä kulttuureissa, joista pakolaiset ja maahanmuuttajat tulevat on kovin alkeellinen koulutusjärjestelmä ja koko yhteiskunnankin arvomaailma vähintäänkin kyseenalainen. Kun ei ole ainakaan samoja perusarvoja kuin meillä täällä suomessa on konflikti varma keskuksien sijoituspaikasta riippumatta.

Poliisin tiedotteiden mukaan ulkomaalaisväestön tekemien rikoksien määrä on yli kaksinkertainen väestöpohjaan suhteutettuna. Eikä läheskään kaikki rikokset ole näpistelyjä tai vastaavia, vaan raiskauksia, väkivaltarikoksia ja jopa tappojakin mahtuu joukkoon. Onkin suorastaan käsittämätöntä, että maahanmuuttokeskusta edes suunnitellaan ala-asteen ja päiväkodin yhteyteen. Ihan oikeasti - ajatelkaa! Kun ala-asteen oppilaiden tavarat alkavat katoilla tai lähiympäristön fillarit ja muutkaan tavarat eivät enää pysy pihoissa, niin mitäs sitten tehdään? Mitään tämän karmeampaa mahdollisuutta en uskalla edes ajatella.

Eikä asiaa yhtään helpota, että suunnitelma on nuorille suunnatusta sijoituspaikasta. Selviytymistaistelu nuorien kesken voi olla vielä pahempi yhtälö, kuin aikuisten ja lasten kesken. Kuitenkin lähes kaikissa kulttuureissa kunnioitetaan lasten koskemattomuutta ja turvallisuutta, mutta kun nuoret itse eivät tätä turvaa ole saaneet on agressiot helppo purkaa hyvinvoiviin ikätovereihin. Keskus muualle tai koulu ja päiväkoti pois - eivät ne kuulu samaan rakennukseen!

Sitten vielä tuo valmistelutapa. Tuntuu valtiolla olevan sama tapa kuin kunnallammekin. Kansalaisen oikeus vaikuttaa itseään koskevien asioiden valmisteluun jää tiedotteiden lukemisen asteella, kunhan päätökset on saatu tehtyä. Tuossa kohtaa tunnen todella vaikuttavani.

 

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja