Lukijoiden pähkäilyä

Kuntavaaleissa veretön vallankaappaus

Kirkkonummi muistuttaa entisiä Itä-Eurooppaa ja kehitysmaita sekä EU-maata Italiaa. Voittaja ei ole aina se, joka saa eniten ääniä ja valtuutettuja, vaan voittaja on se, joka voittaa laskennan ja julkisuuspelin. Urheilukilpailussa voittaa se ken on ensimmäisenä maalissa, hyppää pisimmälle, korkeammalla tai heittää pidemmälle. Yllätys, yllätys: politiikassa vaalien voittaja ei olekaan se ryhmittymä, joka saa eniten ääniä tai valtuutettuja. Voittajaksi julistetaan ryhmä, jonka kannatus nousee eniten edellisiin vaaleihin verrattuna.

 

Urheilukilpailussakin pokaalien jako muuttuisi jos siirryttäisiin samoihin toimintaperiaatteisiin ja mittareitten käyttöön. Voittajaksi voitaisiin julistaa esim. mitattavan tuloksen perusteella viimeiseksi jäänyt, jos tulosparannus olisi suurin kilpakumppaneihin nähden. Urheilutoimittajanakin ansioitunut kirkkonummelainen eturivin poliitikko saisi nimensä ikuistettua, jos hän ehdottaisi samanlaista voittajien seulontajärjestelmää kansainväliselle olympiakomitealle. Paljon olisi myös opittavaa pistelaskuihin perustuvien mittareitten kehittämisessä poliittiselta puolelta saatujen kokemusten perusteella.

Kirkkonummen kuntavaalin tulos kertoo, että paikallismedian halveksima ”uusvasemmisto” sai 30 kunnanvaltuutettua ja mediamafian suosimat ryhmät 21 valtuutettua. Joku viisas on todennut, että joka hallitsee mielikuvat, hallitsee sydämet. Niin se varmaan on. Laskutaidon toisinajattelija ihmettelee, että miksi kuntalaisilta selvän enemmistön tuen saanut uusvasemmisto ei jatka ja jätä uusfasisteja oppositioon? Ehkä näin on viisasta, sillä odotettavissa on mediamafian toimesta ”kristalliyö”. Ikkunoitten ja kristallien suojelemiseen on monia konsteja. Poliittiset lehmänkaupat, luottamustoimien jakaminen, kassakaappisopimukset ja monen muut päivänvaloa kestämättömät keinot.

 

Politiikka ei ole matematiikkaa.  Italiaan on muitakin yhtymäkohtia kuin Hilan kivilouhimo. Silvio Berlusconi palasi valtaan mediamafian avulla ja samoin Porkkalan Berlusconi. Molemmat ovat hallinneet läänityksiään pitkää jo ennen edellisiä vaaleja ja taloudet ovat kuralla heidän toimikausiensa aikana harrastetun politiikan vuoksi, mutta toki erojakin löytyy. Silvio Berlusconi on menestynyt liikemiehenä, vaikkakin kyseenalaisin keinoin, mutta kirkkonummelaisella liivintaskupoliitikolla on ollut huonompi menestys - vaikkakaan yritystä ei ole puuttunut, eikä keinoja ole kaihdettu.

Tämän päivän Hesarissa 12.12.08 kerrottiin, että ”Italian mafia käärii rahaa talouskriisillä” Enpä ihmettelisi, vaikka kirkkonummelainen mafiakin lihoisi kaavoituksen suojelurahoilla. Rakentajalle on edullisempaa rahoittaa mafiaa, kuin maksaa maankäyttösopimuksilla osuutensa alueen rakentamisen seurauksena syntyvästä palvelutuotannon kustannuksista kunnalle. Grynderi hyötyy ja suojelija. Ehdotankin nimistötoimikunnalle, että Sundbergiin ehdolla oleva kuntakeskusta suurempi hanke nimetään Palermoksi. Nimen lausuminen on helppoa suomen- ja ruotsinkielisille. Tällä ratkaisulla vältyttäisiin kieliriidoista. Nimi sopisi hyvin myös pienempään keskittymään kuten Vesitorninmäkeen.

Palatakseni mitattaviin vaalituloksiin ja niiden soveltamisiin. Tavallisesti perillä olevien lähteiden mukaan kokoomus on saamassa kunnan keskeiseen luottamuselimeen kunnanhallitukseen 5 paikkaa ja RKP kolme eli voimasuhteet 8-5 kokoomuksen, RKP:n ja KD:n eduksi.

KOK:n, RKP:n ja KD:n prosentuaalinen osuus valtuustopaikoista on 54.9 prosenttia.

Kunnanhallituksen jäsenellä (KOK, KD 5 ja RKP 3) on 61.5 prosenttia hallituspaikoista. Poikkeama 6.6 prosentilla tarkoittaa yhden paikan yliedustusta. Veretön vallankaappaus on tapahtunut. Ja toisinajattelijan näkemys on se, että Siuntion liitetään Kirkkonummeen, vaikka taloudelliset faktat toista todistavat. Onhan kunniavelka maksettava. Ja se pistelaskujärjestelmän oikeudenmukaisuudesta.

Toisinajattelija

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja