Lukijoiden pähkäilyä

Maailma hukkuu paskaan, ja me vain luemme lehtiä,

Tietoja

Kategoria: Lukijoiden pähkäilyä

Julkaistu lauantai, 14 maaliskuu 2009 00:00

Kirjoittanut Toisinajattelija

Osumia: 1131

lauloi rock-legenda Rauli Badding Somerjoki 1970-1980 luvun vaihteessa. Sellot, Omenat, Jumbot ja itäkeskukset sopivat äärimmäisen huonosti ilmastomuutoksen mannekiineiksi. Silti Pääministeri puhuu ilmastomuutoksen torjunnasta ja puolustaa Ideaparkin rakentamista Vihtiin. Voiko energiataloudellisesti tuhlaavampaa kohdetta rakentaa?

 

Älyllistä epärehellisyyttä osoittaa myös se, kun ilmastomuutoksen nimissä perustellaan poltonesteiden korkeaa verotusta. Käytetään ympäristöverojen nimellä kerättyjä tuottoja ympäristömme hyväksi? Ei, vaan työantajilta perittävien maksujen ja tuloverotulojen alentamisen vaikutusten kompensoimiseksi. Rehellisempää olisi sanoa, veroilla kerätään tuloja valtioille eikä perimmäinen tarkoitus ole ilmastomuutoksen torjuminen ja ympäristön suojelu. Ilmastomuutosporno on kuin taivaalta tipahtanut lahja Euroopan uusliberalistisille valtionvarainministereille. Onko uusliberaaleista tullut uusi ympäristöpuolue? Se on yhtä uskottavaa kuin demokratian mallimaana itseään pitävän Pohjois-Korean vapaat vaalit. Uusliberalistit korostavat yksilöiden vapautta toimia omien tavoitteidensa mukaan ilman että mikään ulkopuolinen taho asettaa toiminnalle esteitä. Säätelemätön markkinatalous ja vastuullisesti ympäristöstä huolehtiminen eivät mahdu saman katon alle. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Vasemmisto ja Vihreäliike kulkevat kiltisti uusliberaalien liekanarussa ja "ulvovat sutena, susien joukossa". Ilmastonmuutoksen varjolla tahkotaan rahaan valtioiden kassaan, jotta uusliberalismit voivat toteuttaa varallisuuden ja omaisuuksien uusjaon vähäkään välittämättä yhteisestä ympäristöstämme. Kypsää satoa korjataan nyt, sillä olemme suurimman viime maailmansodan jälkeisen laman uhreja, jolle loppua ei ole näkyvissä. Ei niin pahaa, ettei siinä ole jotain hyvääkin. Kasvihuonepäästöjen nopea lisääntyminen ja muu ympäristökuormitus on merkittävästi hidastunut.

 

Muutamassa vuodessa pelkästään tie numero 51 Kirkkonummen läpi Venäjälle on vyörynyt enemmän autoja kuin mitä on koko Suomen autokanta. Jo pelkästään tällä on suurempi vaikutus ilmakehän kasvihuonekaasujen lisäämiseen kuin mitä Suomessa voidaan tehdä autokannan päästöjen vähentämisen puolesta. Polttoaineen kulutus on vain pieni osa ekologisesta jalanjäljestä, jota autoistuminen aiheuttaa. Koko elinkaaren mittaista ketjua pitää tarkastella kokonaisuutena: raaka-aineiden hankinta, valmistuksen prosessit, kuljetukset ja käyttö sekä kierrätys. Miten paljon päästöjä, ympäristön pilaantumista, luonnonvarojen ehtymistä, uusiutumattomien ja uusiutuvien raaka-aineiden käyttö aiheuttaa ekologiseen jalanjälkeen?

Tosiasiassa kunta ja Suomen valtio ei voi tehdä paljon mitään asian eteen, koska mittasuhteet ovat valtavat. Ja Suomen osuus kasvihuonepäästöistä sekä maapallon saastumisesta on samaa luokkaa kuin hyttysen kakin osuus itämeren saastumisesta.

Itse asia on vakava ja sen eteen pitää tehdä paljon, mutta valitettavasti olemme pieni tekijä.

Voimme vaikuttaa kasvihuonepäästöihin tehokkaimmin kansainvälisillä foorumeilla toimimalla päästöjen rajoittavan sopimuksen puolesta. Tehokkainta olisi saada kaikkia maita sitova sopimus aikaiseksi, muuten koko touhu jää harrastelijoiden puuhasteluksi, vailla mitään merkitystä. Sopimuksen ulkopuolella on maailman taloudelliset mahtitekijät USA, Kiina, Japani, Venäjä, Intia ja kaikki muutkin teollistuvat maat, jotka aiheuttavat suurimman osan kasvuhuonepäästöistä. Ketään ei voida jättää ulkopuolelle. Suomen kaltaisten lilliputtivaltioiden päästöillä on olematon merkitys. Pitää olla tiennäyttäjä ja esimerkki, mutta marttyyriksi ei kannata heittäytyä koska marttyyreillä tunnettu kohtalonsa.

Liian voimakas väestön- tavaratuotannon kasvu on maapallon tulevaisuuden kannalta keskeinen uhka ja kestävän kehityksen este. Maapallon väkiluvun ensimmäinen miljardi ylittyi 1800-luvun alussa, jonka jälkeen väestönkasvu on vain kiihtynyt aivan viime aikoihin asti. Tällä hetkellä meitä on yli 6 miljardia ja vuotuinen väestönkasvu on noin 75 miljoonaa.

 

Vaikka ilmastomuutoksesta paljon puhutaan, se on vain pieni osa globaalia muutosta, jonka joudumme kohtaamaan. Uusiutuvien (metsät, laidunmaat, viljely, kalastus, jne) ja uusiutumattomien (fossiiliset polttoaineet, malmit, vesi jne..) luonnonvarojen riistokuluttamisen vähentäminen on ehdoton edellytys, joilla maailmanlaajuinen katastrofi voitaisiin välttää tai ainakin siirtää kauemmas tulevaisuuteen. Tansanian presidentti Nyereree sanoi 1970 luvulla, että hänen mielestään rikkaat länsimaat eivät auta kehitysmaita enempään, koska länsimaiden kansalaiset tuntevat itsensä niin köyhiksi, ettei ole varaa luopua enemmästä. Näinhän se on, ja on täysin kohtuutonta edellyttää köyhiä kehitysmaita tavoittelemasta korkeampaa elintasoa. Ja mahdoton yhtälö on myös se, että kaikilla maailman kansalaisilla olisi amerikkalainen tai länsieurooppalainen elintaso. Tässä on perimmäinen ongelma, johon on löydettävä ratkaisu.

Väestön ja tuotannon kasvuvauhti on jo aikapäiviä sitten ylittänyt luonnontaloudenkestokyvyn. Tarvitsemme lähimmän viidenkymmenen vuoden aikana viiden maapallon luonnonvarat, jos kaikille maapallon asukkaille taataan teollistuneiden länsimaiden kulutustaso. Meillä on vain yksi käytettävissä ja jos emme tätä tosiasiaa tunnusta, olemme tuhon omat. Vielä on vuosia mahdollista riistää uusiutuvia ja uusiutumattomia luonnonvaroja ja saastuttaa maita, vesiä ja ilmaa, mutta pää tulee vetävän käteen paljon nopeammin kuin halutaan uskoa.

Uusliberalistien opeilla aikaansaatu saatu talouslama on osoitus siitä, että kyllä hetken voi kuluttaa enemmän kuin on tuloja. Luonnon kanssa pelaaminen on paljon vaarallisempaa kuin pörssikaupassa osakkeiden ostaminen velaksi. Olemme kestäneet muutaman pörssiromahduksen, mutta luonnontalouden perustusten pettäessä ei ole toivoakaan, että kaikki palautuu ennalleen muutamassa vuodessa. Tuskin koskaan. Siihen sisältyy myös kolmannen maailmansodan eli viimeisen sodan, ydinsodan riski. Jos taloudellisen hyvinvoinnin aikana oikeudenmukainen hyvinvoinnin jakaminen ei ole onnistunut, niin miten se onnistuu luonnontalouden romahtaessa? Nälkiintyvässä maailmassa pelikortit katsotaan, maksoi mitä maksoi. Pasifisti Yrjö Kallinen sanoi aikanaan jotain tähän suuntaan, että miljoonat, miljoonat ihmiset vastustavat sotaa, mutta miljoonat ja miljoonat haluavat jotain sellaista, joka johtaa sotaan. Taitaako sen selvemmin sanoa? Me haluamme säilyttää saavutetun elintason ja ihmiskunnan enemmistöä edustavat kehitysmaiden asukkaat vaativat päästä osallisiksi kulutusjuhliin, mutta siihen ei riitä luontoäidin varallisuus. Helsingin Sanomissa Eero Helkkula lopettaessaan talouskolumnipalstan pitämisen hän viimeisessä kirjoituksessa totesi mm. "Kansantuotteen ja ostokyvyn kasvu jatkuu yhä. Olemme viimevuosina tottuneet kolmen prosentin vaiheilla pyörivään vuotuiseen kasvuun. Mutta miten pitkälle tuotanto ja kulutus voi jatkua? Luonnon sietokykykin on rajallinen. Kolmen prosentin talouskasvu vuodessa merkitsee, että tuotanto ja kulutus kaksinkertaistuvat 23,5 vuodessa, nelinkertaistuvat 47 vuodessa ja kuusitoistakertaistuvat 94 vuodessa". Lehtileikkeeseen en merkinnyt päivämäärää, mutta se täytyy olla kirjoitettuna ennen 90-luvun talouslamaa". Helkkulan laskuopin mukaan kolmen prosentin kasvu on utopiaa.

 

Antiikin aikana oli tapana kivittää huonojen viestien tuojat hengiltä. Antiikin Kreikasta peräsin on sanonta, että totuuden puhujalla ei ole yösijaa. Ei maailma runsaaseen 2000 vuoteen ole miksikään muuttunut.

 

Provosoi Toisinajattelija