Ohutta yläpilveä
Mikä ylähuoneessa on niin pahaa ?
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu sunnuntai, 28 syyskuu 2008 17:03
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 491
Paikallislehdessä puhutaan yhtenään kuntahallinnon ”ylähuoneesta”, joka on kaikkinaisen salailun ja kähminnän perikuva. Mistä tässä oikein mahtaa olla kysymys ??
Kehittämistyöryhmä on kunnanhallituksen alaisuudessa toimiva johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden yhteinen keskustelu-, ideointi- ja pähkäilyfoorumi. Ryhmässä on mukana kaikkien tärkeimpien puolueiden itsensä nimeämät edustajat; yhteensä seitsemän luottamushenkilöä. Tärkeää on, että pienemmässä piirissä asioista voidaan keskustella vapaamuotoisemmin ilman normaaleja poliittisia paineita. Ryhmä ei tee päätöksiä, eikä sen kokouksista pidetä pöytäkirjaa, mutta punakynää käytetään joskus oikein kunnolla. Tarkoitus on viedä päätöksentekoon valmiiksi testattuja esityksiä ja säästää koko systeemin aikaa ja resursseja. Vaikuttaa ihan järkevältä. Itse päätöksentekohan tehdään joka tapauksessa isolla porukalla, täysin avoimesti ja demokraattisesti. Suomen hallituksellakin on oma ”ylähuoneensa”, jota kutsutaan iltakouluksi.
Kyse ei ole uudesta asiasta, vaan samanlainen strategiatyöryhmä oli käytössä jo edellisellä valtuustokaudella (HS 8.11.02). Tulokset ovat olleet siksi lupaavia, että käytäntöä halutaan jatkaa. Siksi onkin outoa, että mediassa annetaan systemaattisesti kuvaa, että kuluvalla valtuustokaudella ryhmän toiminnassa olisi jotain vikaa; pelkkää salailua ja kähmintää. Onko asia kenties päin vastoin ?? Eli ryhmä on toiminut kenties liian hyvin ja lisännyt kunnallisen päätöksenteon tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä ? Ja kunnanhallituksen alaiseen työryhmään ei ole otettu mukaan kunnanvaltuuston puheenjohtajaa, edes rivijäseneksi. Se kun ei taida sopia kaikille. Mutta kunhan pähkäilen. Ja palaan asiaan myöhemmin…

