Ohutta yläpilveä

Tumpelo tikkailla

Muistan kymmenen vuoden takaa jutun siitä, että keväällä ja syksyllä tiettyyn aikaan terveyskeskuksissa oli keski-ikäisten miesten aiheuttama palvelutarvepiikki. Sen syynä oli talvirenkaiden vaihto. Puolikuntoiset äijät vaihtoivat kylmissä ja pimeissä oloissa renkaita, ja sitten sattui kaikenlaisia haavereita, josta ei selvitty laastarilla. Sittemmin miesten kunto on ehkä parantunut tai renkaiden vaihto jätetään suosiolla ammattilaisille, joten vahinkoja sattuu harvemmin.

Kotisivutiimin kanssa pähkäiltiin sitä, että Kirkkonummi on virallisesti omakotivaltaista asutusaluetta ja haja-asutusalueella on paljon OK-taloja isoilla tonteilla. Kun talossa asuu, niin sen hoitamisessa riittää työtä ympäri vuoden, eikä peukalo saa myöskään olla keskellä kämmentä, koska eteen tulee mitä ihmeellisimpiä tilanteita. Kesällä pitää hoitaa nurmikot ja istutukset, syksyllä haravoida lehdet ja puhdistaa kourut, talvella saattavat jäätyä putket tai pihaan tulee 30 senttiä lunta ja koska tahansa saattaa olla ongelmia kaivon tai öljypolttimen kanssa. Ihan oma juttunsa on, jos joku on intohimoinen remonttireiska, josta kollega Apu kirjoitteli kesällä.

Tiimissä mietittiin, että on aika uskomatonta, että kenellekään ei ole sattunut mitään pahempaa, koska kaikki me olemme kiinteistöhoidon harrastelijoita. Kun puhdistaa vesikouruja huojuvilla tikkailla viidessä metrissä, eikä kukaan ole vahtimassa, niin se on kyllä riskihommaa. Tämän lisäksi on monia operaatiota, jotka joutuu tekemään illan tai aamun hämärässä, ja pimeyttähän meillä riittää. Vastaavia tilanteita voi itse kukin keksiä lisää. Ihan syystä sanotaan, että koti, varsinkin OK-talo, on elämämme vaarallisin paikka. Näin on ainakin tilastojen mukaan.

Koputan puuta, koska mitään pahempaa ei ole sattunut. Mutta itse kunkin kannattaa miettiä kiinteistöhoitonsa riskejä, jotta voi tehdä varsinaista leipätyötään ilman suurempia ongelmia. Ajatus omakotitalkkarista Siuntion malliin ei ole yhtään huono, koska hän tekee työtä pääsääntöisesti päiväsaikaan ja voi keskittyä työhönsä. On vieläpä ammattilainenkin. Kelpaako muuten kotitalousvähennykseen?

Kommentoi! Kommentteja jätetty (1)
Kysyntää on
1lauantai, 21 marraskuu 2009 06:16
Hartiapankki
Tulee mieleen tilanne, jossa talo isänpäivän alla oli yllättäen jääkylmä. No, pannuhuoneessa oli vesijohto poksahtanut, ja koko tila oli aika kosteana. Näin olen myös kiertovesi pumppu oli kärähtänyt. Poltin toki toimi, joten lämmintä käyttövettä oli tarjolla. Onneksi talossa oli muurit ja uunit, joten myös lämmitys oli hoidossa. Mutta vesijohdon korjaus olikin sitten ihan oma tarinansa, johon tässä ei taida olla tilaa.
Mutta, oma käsitykseni on, että omakotitalkkareille voi olla markkinoita, koska vahingot tapahtuvat yleensä "väärään" aikaan ja ovat aika hankalia juttuja. Nykyisin aika monella peukalo taitaa olla väärässä paikassa. OK-talon ongelmat saattavat olla aika vaarallisia, ja jos niitä ei osaa hoitaa ajoissa, joten homma kaatuu päälle.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja