Ohutta yläpilveä
Elämä palaa nettipesille
- Tietoja
- Kategoria: Viherpiiperrystä
- Julkaistu perjantai, 02 huhtikuu 2010 01:00
- Kirjoittanut Ekopähkäilijä
- Osumia: 337
Pähkäilijän virtuaaliretket luonnon parissa saivat viime keväänä ihan hyvän suosion sekä kotimaan että Eestin nettikameroiden parissa. Vaikka ennätyksellisen kovan tai hienon, kaikkihan on suhteellista, jälkeen lintujen kevätmuutto on viikon tai pari myöhässä, niin oli ihan pakko käydä läpi viime kauden pesäkameroiden tilanne.
Saaristomerellä sijaitsevassa merimerkissä sijaitsevan kalasääsken pesän kamara on ollut toiminnassa jo viikkoja, mutta toistaiseksi siellä on näkynyt vain korppeja ja variksia. Maisemat ovat yhä melkoisen lumiset ja talviset. Viime keväänä ennen sääskeä pesällä vieraili sekä maa- että merikotkia.
Viime kaudellakin mukana ollut Kotkan Lento ry on asentanut yhteensä 4 pesäkameraa seuramaan tulevaa maakotkan pesintäkautta. Toistaiseksi yhdellä pesällä on ollut toimintaa, kun linnut ovat koristelleet pesää muutaman päivän ajan.
Hailuodon Marjaniemessä oleva kalasääsken pesällä oleva nettikamera on tätä kirjoitettaessa yhä tauolla, mutta pähkäilijän tavoin avaa kautensa 1.4. Viime kevään ja kesän aikana tällä kesällä on ollut melkoisesti elämää ja dramatiikkaa, joten seuraamme jälleen kiinnostuksella tilanteen kehittymistä.
Päättymässä oleva talvi on ollut kova monille linnuille, mutta erityisen kova se on ollut pöllöille, koska viime kesän runsaat myyräkannat ovat romahtaneet. Näin olen kevään illat ja yöt ovat pöllömailla poikkeuksellisen hiljaisia. Sellaista on elämä luonnossa, ylä- ja alamäkeä.

