Pähkäilijä saa toistuvasti palautetta olemassa olostaan ja käytöksestään, jopa kunnan johtavilta päätöksentekijöiltä. Yleisin palautteen syy on nimimerkkien suojassa kirjoittaminen. Ne jotka takertuvat tähän yksityiskohtaan eivät ymmärrä koko Pähkäilijän olemassaolon merkitystä tai pitävät itsessään juuri sellaisia toimintatapoja, joiden muuttamiseksi/vuoksi Pähkäilijä on olemassa. Pähkäilijälle tärkeää on itse asia ja keskustelu, eikä sen esittäjien taustat tai motiivit.

Netin sananvapautta Suomessa säätelee laki. Periaatteessa asia kuulostaa hyvältä ja helpolta, mutta todellisuus lienee tässäkin tapauksessa tarua ihmeellisempi. Riippumatta kirjoittajan julkaisemasta tai julkaisematta jättämästä identiteetistä, lakia ei voi rikkoa. Eli kyllä poliisi törkeissä tapauksissa kaivaa esille kirjoittajan vaikka nimeään ei mainostaisi ja hoitaisi homman kirjastossa. Siksi on olemassa laki myös teletiedoista ja niiden tallentamisesta sekä valvontakameroista ja kaikesta muustakin valvonnasta.

Laki ei myöskään anna suojaa kirjoittajan ammatilliseen osaamiseen liittyen. Jos siis olet ammatiltasi journalisti, niin et ole yhtään huonommassa asemassa kuin taviskaan. Laki ei siis oleta, että nettikirjoittajan ammatillinen tausta jotenkin vaikuttaisi kirjoituksien sisältöön. Sen enempää positiivisesti kuin negatiivisestikkaan.

Asian moraalinen puoli onkin toinen juttu. Kuka voi ja saa lausua. Jos voi ja saa, niin mitä? Yksityisen työnantajan palveluksessa oleva henkilö joutuu heti vaikeuksiin arvostellessaan työnantajaansa. Jos sen tekee kuitenkin anonyymisti, niin työnantajalle voi olla vaikeaa tai jopa raskauttavaa todistaa kirjoittajan identiteettiä. Toisaalta jo pitkään työnantajat ovat halunneet edistää idea / palautebokseja, joihin voi antaa palautetta myös anonyymisti. Mutta julkisuus on ihan eri juttu.

Kunta ja sen päätöksenteko tulisi kuitenkin olla julkista. Siten myös kunnan viranhaltijan kuntalaisena tulisi kyetä osallistua päätöksentekoon liittyvään keskusteluun - avoimesti. Tämä ei taida kuitenkaan onnistua menettämättä uskottavuuttaan tai jopa asemaansa virkamiehenä. Viranhaltija on siis helposti poliittisen järjestelmän uhri ja siten syrjitty kuntalainen. Heillä saattaa kuitenkin olla paras osaaminen tai tieto kuntalaisten asioista. Taitaa olla vielä lain laatijoilla miettimistä.

Kaikki edellä esitetty on vähintäänkin epäselvää. Mikäli Hesaria on uskominen, joka toiselle työntekijälle omassa työyhteisössään näiden pelinsääntöjen määrittely on epäselvää.

Laki on siis laki, joten sen juridisia tulkintoja eli sitä linjaavia ennakkotapauksia on yhä vähän. Koska nettikeskustelu on kasvava median ala, sille pitää sekä viranomaisten että itse median kautta luoda säännöt ja valvontajärjestelmä. Tätä myös Jyrki Kasvi kaipailee.

Kun lehti taannoin lähti toimituksesta painoon, niin lehden kustantaja otti vastuun asiasta. Näinhän on myös kysymys Pähkäilijän tapauksessa, koska luemme kaikki jutut ja kommentit ennen julkaisemista. Eli kun Pähkäilijän moderaatoori painaa enteriä, ja kommentti menee sisään, niin silloin me otamme vastuun. Meillä ei laittomia kommentteja julkaista. Tässä yhteydessä Pähkäilijä haluaa kiittää lukijoitaan, jotka ovat ymmärtäneet pelin hengen, eikä sensurointia ole ollut tarpeen tehdä.

Jos joskus päätoimittaja päätti julkaista lukijan kirjoituksen, niin se julkaistiin eikä sitä sitten ollut enää peruminen. Pähkäilijä on saanut joiltakin kommentoijiltaan pyyntöjä sanomisiensa julkaisun peruuttamiseksi, mutta sellaista Pähkäilijä ei voi tehdä. Olisi kai hassua lukea kommentti tänään ja olla löytämättä huomenna. Vähän niin kuin lehti olisi kerätty pois sen jälkeen kun se on jaeltu ja osin luettu.

Suomessa on pitkät perinteen nimimerkkikirjoitteluun. Joku saattaa muistaa 60-70 luvulta nimimerkin Pekka Peitsi, joka kirjoitteli Suomen Kuvalehteen sellaista, mitä ei presidenttinä voinut syystä tai toisesta sanoa, siis eräs Kekkonen. Siipeilijät sitten lukivat suurennuslasin kanssa, mitä rivien väliin mahtoi olla piilotettuna. Sittemmin tätä perinnettä jatkoi eräs Kunto Kalpa Keskisuomalaisessa.

Otetaanpa yhteenvetona pari esimerkkiä. Masalan koulun yläasteen oppilaat päättävät tehdä aloitteen koulun toiminnan kehittämisestä ja saavat mukaan pari opettajaa. Aikaan saadaan asiantunteva ja päättäjiä haastava analyysi ja sen mukaiset esitykset. Sen jälkeen se laitetaan sopivalla nimimerkillä esim. Pähkäilijän sivuille. Asiasta syntyy aktiivinen ja rakentava keskustelu, jossa kaiken ytimessä ovat ongelmat ja ratkaisut. Päättäjien on pakko reagoida, koska keskustelua lukevat myös kasvottomat äänestäjät.

Entäs jos sama olisi tehty julkisesti nimillä ja palopuheiden kera, niin kokeneet ja paatuneet poliitikot olisivat kuitanneet koululaisten esitykset pentujen horinoina - "Kyllä me sentään tiedämme nämä kouluasiat".