| Etelän puolen jussi |
|
|
|
| Kirjoittanut Apupähkäilijä |
| 26.01.2010 00:00 |
|
Joskus kauan sitten 80-luvulla pähkäilijä törmäsi ilmiöön nimetään South Side Johnny & Asbury Jukes, joka todella vei mennessään. Se ei kuitenkaan ollut listoilla härmässä, jolle on monia syitä. Kun puhuin asiasta Digeliuksen myyjän kanssa, niin hän totesi, että New Jerseyn suunnalta oli samaan aikaan tyrkyllä yksi toinen hemmo, joka taisi olla hieman komeampi ja myyvempi. Se hemmo oli nimeltään Bruce Springsteen, joka sittemmin teki kaiken maailman hittejä.
Jussi ja Pomo olivat hyviä kavereita, ja Pomo sävelsi kamulleen muutamia hittejä, joista yksi parhaista taitaa olla Fever. Hemmojen bändit pitivät myös yhteisiä bileitä New Jerseyn klubeilla, ja siellä olisi ollut mukava olla mukana. Jussista tulee jostain syystä mieleen eräs Rauli Badding. New Jerseystä tuli sittemmin myös toinen komea ja myyvä tähti nimeltään Bon Jovi, joka on myöntänyt Jussin olleen hänen idolinsa. Kaikkien näiden herrojen vahvuus lienee asenteessa. He ovat tähtiä (Jussi?), mutta he tekevät musiikkia täysillä ja ovat parhaimmillaan livenä. Ja heillä on hienot bändit. Kun on kerran nähnyt kunkin pumpun livenä, niin sen pohjalta pisteet vie Jussi, joka on kunnon muusiikkiduunari eikä pelkkä tähti. Lisää kommenttisi |




