Cultural reflections

Stadin sulatusuuni

Satuin olemaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna perheen junioreiden kanssa muuten vain ns. Stadissa. Kelit olivat mitä parhaat ja Stadissa tunnelma oli kerrassaan erinomainen. Tapahtumia oli paljon, ja ne edustivat suomalaisen elämän tai kulttuurin eri näkökulmia. Hyvä niin.

Kaikkein äänekkäin (suhteellista) epäilemättä oli Tuska-festivaali. Mustaan pukeutuneet hurjan näköiset, mutta muuten ihan leppoisat karjut naukkailivat bissejään ties missä. Pitihän illan raskasta konserttia varten tankata, lämmintä kun oli. Harkimo-stadionilla koolla oli maan pesäpalloväki. Maakuntien miehet ja naiset olivat tulleet idästä ja lännestä näyttämään miten palloa lyödään. Kalabaliikki oli melkoinen, kun stadion osoittautui liian pieneksi ja juoksuja tuli ihan liikaa. Eikä pallo mennyt metsään, jokeen tai järveen. No, se siitä.

Lauantaina Aleksin täytti seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkue, joka kenties moniarvoisuudessaan ja värikkyydessään ampuu hieman yli (suhteellista sekin). Mutta siitä huolimatta se on vuosia ollut merkittävä kansalaisoikeuksien ja moniarvoisuuden sanansaattaja. Itse en huomannut joidenkin lahoaivojen kulkueeseen kohdistamaa järjetöntä ja täysin turhaa hyökkäystä, mutta se sai melkoisesti julkisuutta. Se on hyvä asia, koska ilmaisunvapaus on tärkeä perusoikeus. Perusoikeuksien estäminen tai häiritseminen on siis rikos.

Eli viikonloppuna Stadiin mahtuivat sulassa sovussa Tuskan nahkatakit, Priden sateenkaarijengi sekä maakuntien pesäpalloväki. Siinä sitä on Suomen kesää parhaimmillaan. Kulttuurin moniarvoisuutta.
Jonkinlainen takaisku tuli hieman myöhemmin, kun silmiin sattui uutinen Kristillisdemokraattien vanhakantaisesta vääntelystä seksuaalivähemmistöjen suhteen. Heidän arvomaailmaansa eivät näytä mahtuvan suvaitsevaisuus tai ilmaisunvapaus. Maikkarin jutussa toki jo rakennetaan siltoja, mutta ensin ne on hajoitettu. Eikös Jeesus ollut aika suvaitsevainen.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja