Maailman ihmeitä

Palveluiden haaskalinnut

Pakkohan noita otsikoita on keksiä, jotta joku erehtyy lukemaan pähkäilijän horinoita. Mutta toivon mukaan tässä on myös jotain asiaa, tai ainakin ajattelemisen aihetta. Yritetään edes.

Kaverilla oli omakotitalon näyttö, ja hän itse oli mokannut avainten kanssa. Itse herra sattui olemaan samaan aikaan jossain Turun saaristossa. Joten ainut vaihtoehto oli kutsua lukkoseppä paikalle, jotta tärkeässä asiassa päästiin eteenpäin. En tiedä, miten näytön tulosten kanssa kävi, mutta kaveri kertoi lukkosepän laskun olleen vähintäänkin kohtuuton. Kun en ole sitä nähnyt, niin en kommentoi sen enempää. Mutta Suomessa on perinteisesti käytössä "autetaan miestä mäessä"-periaate, jolla on monia ilmenemismuotoja. Näin ollen lukkosepän lasku lienee pakollinen poikkeus, mutta kuvaa jotain. Meitä ihmisiä.

Mutta mennäänpä Atlantin taakse, jossa presidentti Barack Obama yrittää määrätietoisesti tai jopa epätoivoisesti muuttaa Yhdysvaltojen sosiaaliturvajärjestelmää. Kannattaa muistaa, että aiemmin presidentti Pill Clintonin kaudella samaa remonttia yritti tehdä hänen vaimonsa Hilary. Ja varsin huonolla menestyksellä. Nyt Hilary yrittää parantaa koko maailman ongelmia ulkoministerinä. Ei ole helppoa sekään.

Amerikan Yhdysvalloissa ei ole toimivaa yhteiskunnan ylläpitämää terveydenhoitojärjestelmää, vaan käytännössä systeemiä pyörittää yksityissektorin dominoima järjestelmä, jolla on omat, ei kovin demokraattiset tai solidaariset periaatteensa hinnoitella palvelunsa. Tämä johtaa siihen, että vain niillä veronmaksajilla tai kansalaisilla, joilla on yksityiset sairasvakuutukset, pääsevät toimivan terveydenhoidon piiriin. Näin ollen merkittävä osa "dream countryn" ihmisistä, enimmäkseen mustia tai latinoita, on käytännössä terveyspalveluiden ulkopuolella. Köyhyys ruokkii turvattomuutta ja heikentää ihmisoikeuksia. Ja lääkärit ja investoijat tekevät kovaa tulosta terveyden markkinoilla. Hyödyntäen toisten hätää.

Luvut eivät ole olennaisia, mutta periaatteet kyllä. Suomessa, Kirkkonummella, minulla on hädänhetkellä yhä oikeus kunnalliseen terveydenhoitoon. Pääsen ambulanssin kyytiin tai sairaalaan ilman, että pitää tajunnan hämärtyessä tarjota Visaa tai Masteria. Tai vakuutusyhtiön asiakaskorttia. Se on aika iso asia tässä maailmassa. Jos ihmisellä on hätä, yhteiskunta vastaa.

Pähkäilijä monessa yhteydessä hehkuttanut Kirkkonummen VPK-toimintaa plus tämä. Meillä on omat toimivat turvaverkkomme, mutta miettikääpä sitä jenkkimallin mukaista vaihtoehtoa. Talon pannuhuoneessa syttyy tulipalo, ja isäntä soittelee epätoivoisesti eri palokuntiin, jotka kysyvät visan turvanumeroa tai vakuutusyhtiön nimeä. Tai kyselee hintaa, jolla ulkoistettu yksityinen pelastuslaitos suostuu tulemaan paikalle. Jos vaikka Nummelasta tai Espoosta tulevat halvemmalla kuin Navalasta. Pitääkö asia ensin tarkistaa myös vakuutusyhtiön kanssa. Mutta talo palaa.....

Jätetään tämä pähkäily nyt tähän... itse kukin miettiköön pidemmälle.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja