Kävin joulunpyhinä oletetulla lintu- ja luontoretkellä Pohjanmaan ja Satakunnan rajaseuduilla, jossa riittää soita ja erämaita. Lunta oli ja tuli riittävästi, jotta soita pääsi kiertämään hiihtäen, ihan perinteisellä tyylillä ja ilman kiirettä. Erityisenä tavoitteena oli pongata riekko myös talvella. Kesällä niihin on törmätty useaankin kertaan, vaikka se tunnetaankin lähinnä Lapin asukkina.

Soille ei talvella kannata lähteä turhan suurin odotuksin, koska talvella luonto on tauolla. Ensimmäinen yllättävä havainto oli, että jäniksenjälkiä ei löytynyt lainkaan. Mitä lie tapahtunut jäniskannoille. Sen sijaan myyrillä menee jotenkuten, ainakin pakettipelloilla, joten ennätyskauden jälkeen pöllöillä on keväällä jotain toivoa. Paksu lumi tosin kätkee paljon salaisuuksia. Hirviä lumi ei vielä haittaa, mutta ne ovat selvästi odottavalla kannalla. Tuleeko tästä oikein kunnon talvi.

Lintumaailmassa on hiljaista. Korppi kiertelee soiden yllä valppaana kuten aina ennenkin. Pari teertä on kätkeytynyt kieppiinsä suon keskelle ja lähtevät lentoon lähietäisyydeltä. Lunta on riittävästi, jotta ne voivat hakea suojaa sen lämmöstä. Mutta riekkoa ei näy, mutta sellaistahan se luonnossa on. Suon laidalla vaeltaa tiaisparvi, kukin laji tiukasti omassa korkeudessaan. Mutta kovin vaisua on tiaistenkin meno. Pakollinen käpytikka tekee ahkerasti töitä. Ravintoa näyttää olevan kohtuullisesti tarjolla.

Ainut yllättävä havainto oli näädän jäljet, varsinkin kun se oli uskaltautunut hakkuuaukolle. Mutta kaikkiaan luonnossa on kovasti hiljaista. Sekin on arvo sinänsä, koska nykymaailmassa pääsee kovin harvoin kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Sitä löytyy Suomenselän saloilta kenties enemmän kuin turistien valloittamasta Lapista.