Maailman ihmeitä

Pöllömetsän kähinöitä

Tietoja

Kategoria: Maailman ihmeitä

Julkaistu perjantai, 24 kesäkuu 2011 01:00

Kirjoittanut Ekopähkäilijä

Osumia: 566

Vanhan perinteen mukaisesti ajattelin käydä läpi alkukesän luontohavaintoja. Jokainen kesä näyttää olevan esim. lintujen suhteen erilainen. Aina tulee eteen jotain uutta ja yllättävää, mikä taitaa olla koko harrastuksen viehätys.

Aloitetaanpa kalasääskistä, joiden nettipesistä tein juttua keväällä. Tässä vaiheessa kesää voi sanoa, että niillä menee poikkeuksellisen hyvin. Seilissä Turun saaristossa pesintä on vihdoin ja viimein onnistumassa. Myös Hailuodosta on hyviä uutisia eli peräti neljä poikasta.

Myös omilla sääksilaitumilla pohjoisessa Satakunnassa näyttää ihan hyvältä. Muninnan onnistuminen on monien tekijöiden summa. Usein pesinnät epäonnistuvat tahattoman häirinnän vuoksi, kun varislinnut käyvät tuhoamassa munat. Mutta vasta loppukesä näyttää, mikä on vuoden saldo. Paljon voi vielä tapahtua, joten jäämme odottamaan. Nettipesillä paras aika on vasta edessä.

Pöllömailla tilanne on hieman hämmentävä. Viirupöllöillä ei mene kovin hyvin, koska viime kesän myyräkato ja kovat talvet ovat verottaneet kantaa. Myyriä on varsin hyvin, mutta eipä ole pöllöjä. Silti pesintöjä on selvästi enemmän kuin viime kesänä, joten rengastusten yhteydessä pääsee jälleen kuuntelemaan monen laisia puhinoita, kähinöitä ja naksutteluja, kun pöllömamma yrittää niiden voimalla ajaa luentoharrastajia pois pesältä.

Kesän yllättäjiä ovat lehtopöllöt, jotka ovat yllättäen täyttäneet viirupöllöjen jättämän tilan. Niiden ruokavalio on monipuolisempi, mikä osin selittää niiden selviytymistä myyräkadosta. Yksi pöllöpari oli erikoistunut räkättirastaisiin, minkä vuoksi niiden pöntön seinät oli pommitettu täyteen räksän paskaa. Eräästä pöntöstä löytyi puolikas liito-oravaa, mikä kuvaa sitä, että luonnossa pätevät luonnon, eivät Suomen, kovat lait. Eräästä viirupöllön pöntöstä löytyi helmipöllön sulkia, joten se pöllöjen välisestä solidaarisuudesta.

Erään maajussin vinkin perusteella löytyi myös luonnonkolossa oleva viirupöllön pesä. Lahoon pökkelöön ei voinut kiivetä tikkailla, joten maajussin avulla tehtiin tikkaista telineet. Maksimaalisesti varustautunut rengastaja kypärineen ja nahkatakkeineen epäili telineiden kestävyyttä, joten maajussi päätti tehdä testin ja ilman mitään suojavarusteita kipaisi ylös ja haki pöllönpojat hetkessä alas. Sittemmin hän kipaisi ne uudestaan takaisin ylös koloon tietämättä mahdollisista vaaroista. Mahtoi olla kähisevällä pöllömammalla ihmettelemistä.

Toinen hauska tarina oli se, kun Uusiseelantilainen tutkija halusi Suomen matkallaan pongata viirupöllön, joka on itäinen laji (sen tieteellisessä nimessä on muuten Uralensis). Hänelle oli ns. varma paikka katsottuna, mutta kun menimme pöntölle selvisi, että poikaset olivat lähteneet vain pari päivää sitten. Varmaa oli, että lentokyvyttömät poikaset olivat yhä lähellä. Etsinnöistä huolimatta niitä eikä pöllömammaa ei löytynyt, joten kaukainen pongari jäi ilman elämänpinnaansa.

Koska juttu jäi kaivelemaan, myöhemmin illalla kävin paikalla uudelleen tuhansien hyttysten kera. Ystävällisten rastaiden avustuksella pöllömamma löytyi hetkessä, ja poikasetkin varmaan olivat alle 50 metrin päässä pöntöltä. Eli sellaista on luonnossa. Pöllömamma ei kenties halunnut paljastaa salaisuuttaan vieraille. Minä puolestaan olen hänelle vanha tuttu.

Talven retkillä löytyi ilveksen jälkiä, ja nyt kylällä oli tietoa siitä, että ilves olisi onnistuneesti pesinyt kylän laidalla. Naapuri kertoi nähneensä emon pariinkin kertaan, vaikka ilves on yleensä taitava kätkeytymään. Lehtiin puolestaan päätyi iso juttu siitä, miten susi oli vienyt jonkun talon epäonnisen koiran. Tarina oli jälleen melkoista draamaa, jossa erityiseen rooliin joutui paha susi. Katsotaan nyt, millainen kampanja asian tiimoilta syntyy.

Kesään mahtuu jo nyt monia pieniä tarinoita, joista voisi kirjoitella sivukaupalla. Viime kesän tapaan peukaloiset ovat olleet erityisen innokkaasti äänessä. Sen energiaa ei voi kuin ihmetellä. Pari kymmentä vuotta sitten joutsenen näkeminen oli harvinaista, mutta nyt niiden kailotukseen melkeinpä kyllästyy, kun jokaisella järvellä, lammella tai vetisellä suolla on oma parinsa. Leppälintu ja kirjosieppo kävivät kovan taistelun uudesta pöntöstä, mutta yhä on tarkistamatta sen lopullinen tulos. Eräällä heinittyneellä järvellä pongasin punertavan kurjen poikasen. Hetken kuluttua sen vieressä oli piilossa joku outo hahmo eli sen emo, joka lopulta nousi täyteen mittaansa. Miten se onnistui kätkeytymään 30 senttiseen saraikkoon, onkin melkoista akrobatiaa.

Mutta palataan vielä kalasääskiin. Niiden elämä ei ole aina helppoa, kuten saatiin havaita Janakkalan nettipesällä, jossa pesintä epäonnistui. Sääksisäätiön tiedotteessa pähkäillään hyvin kaikkia mahdollisia syitä epäonnistumiseen. Meille kävi samoin erään lehtopöllön pesän kanssa, jonka pöllömamma hylkäsi vain kaksi päivää käyntimme jälkeen. Syy hylkäykseen ei ollut meissä, vaan se oli todennäköisesti viimeinen pisara, joka laukaisi tilanteen. Koiras oli kenties menehtynyt, eikä tuonut ruokaa naaraalle, jonka oli pakko lähteä saalistamaan. Tai jotain muuta. Sellaista on luonto. Ensi kesänä on uusi yritys, ja myyriäkin pitäisi olla tätä kesää enemmän.

Jätän tämän nyt tähän ja palaan kenties loppukesästä asiaan. Hyviä lomia itse kullekin.