Maailman ihmeitä

The Big Man in memoriam

Tietoja

Kategoria: Maailman ihmeitä

Julkaistu perjantai, 24 kesäkuu 2011 23:00

Kirjoittanut Pähkäilijä

Osumia: 844

Viikolla tuli jälleen ikäviä uutisia erään pähkäilijän idolin osalta, kun Bruce Springsteenin E-Street Bandin Clarence Clemons siirtyi ns. vahvistamaan yläkerran orkesteria. The Big Maniksi tituleerattu bändin saksofonisti oli olennainen osa bändiä ja sen soundia sekä eräänlainen ikoni muiden rivisoittajien yläpuolella. Siihen on monia syitä.

Pähkäilijä näki Pomon ja The Big Manin viimeksi kesällä 2008 stadikan konsertissa, josta tuli tehtyä jonkinlainen tunnelmakuvaus. Jo tuolloin huomasi, ettei The Big Man ollut entisessä vedossa, mutta halusi yhä olla mukana kiertueella, koska E-Street Band oli hänen elämänsä ja perheensä. Kyseisessä konsertissa häntä varten oli iso nojatuoli ja hän esitti mm. joulupukkia.

Hänen roolinsa oli erityisen suuri bändin ensimmäisillä levyillä, jolloin bändin soundi oli ihan omanlaisensa; mustan musiikin ja rockin fuusiota parhaimmillaan. Eräänlainen huippu oli Brucen läpimurtolevy Born to Run, jonka hieno kansikuva antaa hyvän kuvan The Big Manin roolista bändissä Iloinen telecaster-mies Bruce nojailee The Big Manin suureen selkään, vaikka se ei linkissä näykään (kannen toisella puolella). Kerrassaan hieno kuva.

The Big Man on saksofoninsa kanssa tärkeässä roolissa monessa Born to Runin biisissä, mutta aivan erityisesti muistetaan hänen soolonsa sinfoniallisen jyhkeässä Jungelandissa. Sitä kuunnellessa tulee mieleen, että bändissä on myös muita hienoja soittajia kuten Roy Bittan pianossa tai Max Weinberg rummuissa.

Hänet mainitaan myös biisin Tenth Avenue Freeze-out sanoituksessa, jonka esitys MTV-keikalla on erityisesti syöpynyt Pähkäilijän verkkokalvolle. Brucen laulaessa "... big man joined the band ..." Clarence astuu esiin verhon takaa ilman spottivaloa näyttäen entistäkin suuremmalta ja jopa pelottavalta. Lämmin tenorifonin rykäisy muuttaa pelot ja huolet kiinnostukseksi ja innostukseksi.

Bändin edellisellä älppärillä oli huikean hieno Rosalita, joka oli stadikan konsertin ehdoton huippu. The Big Manin rosoinen foni vie sitä biisiä eteenpäin aivan uskomattomalla voimalla. Herääkin epäily, että missä vaiheessa The Big Man mahtaa ehtiä hengittämään. Lienee fonistien ammattisalaisuus.

The Big Man soitti myös monen muun huippuartistin kanssa. Yhteistyö sellaisten nimien kanssa kuin Jackson Browne, Ringo Star ja Aretha Franlin antanee hyvän kuvan herran hyvin ansaitusta arvostuksesta. Olipa herralla omakin bändi nimeltään Clarence Clemons & the Red Bank Rockers sekä yökerho nimeltään Big Man's West. Tämä ja paljon muuta löytyy wikipediasta, on lukemisen arvoista.

Pähkäilijän perheen fonia soittava ja opiskeleva juniorikin suhtautuu The Big Maniin suurella kunnioituksella. The Big Man ei ole monien jazz-fonistien veroinen tekninen taituri, mutta hänellä on ihan oma soundinsa ja tyylinsä; hän on rock-fonisti parhaimmillaan. Hän soittaa kovalla asenteella; joskus kenties jopa yli omien taitojensa. Mutta tulokset ratkaisevat ja kuulijat kiittävät.

Ihan oma juttunsa on se, että The Big Man oli E-Street Bandin ainut musta mies. Ja iso mies. Se ei bändille ollut varmaan mikään ongelma, vaan pikemminkin voimavara monessa mielessä. Varsinkin kun bändin musiikin juuret ovat vahvasti rythm & bluesissa, funkyssa ja ties missä.

Mutta vielä kerran pitää nostaa esiin herran asenne. Hänessä oli jotain ainutlaatuista; vaatimatonta karismaa ja lämpöä. Tämän jälkeen E-Street Band ei ole entisensä tai sitä ei kenties enää ole olemassa.