Maailman ihmeitä

Harvainvalta korruptoi henkisesti

Viime viikkoina on ollut mielenkiintoista seurata Venäjän vaalien ja demokratian vaiheita. Ennen vaaleja Putin ja Mevdeved kävivät näennäisen kilpailun siitä, kumpi on kovempi jätkä, josta hyvänä esimerkkinä voisi olla esimerkiksi tämä video tai sitten Putin esittelemässä ylävartaloaan julkisesti monissa eri yhteyksissä. Mevdeved puolestaan kävi kampanjaa korruptiota vastaan ja paremman hallinnon puolesta. Ja sitten yhtäkkiä hyvässä sovussa hemmot päättivät vaihtaa paikkoja. Sinusta tulee vaihteeksi presidentti ja minä ryhdyn pääministeriksi. Kätevää ja sitä paitsi jatkuvuus on turvattu.

Parlamenttivaaleissa (siis duuma) kansa koki itsensä petetyksi, vaikka maassa menee taloudellisesti jotenkuten tyydyttävästi. Mutta taloudellisesti vahvistunut kansa haluaa todellista demokratiaa ja hyvää hallintoa, minkä seurauksena Putinin ja hänen kamujensa johtama Yhtenäinen Venäjä koki vaaleissa melkoisen takaiskun, mistä Hesari on tehnyt oivallisen analyysin.

Analyysin keskeisenä teemana luottamuksen ja uskottavuuden puuttuminen.Kansa ei enää tyydy normaaliratkaisuun, vaan vaatii jotain enemmän, jotain parempaa ja jotain reilumpaa. Tässä on jotain analogiaa myös Suomen kevään eduskuntavaaleihin, joiden tuloksesta ei kukaan ota selvää. Tiukka protesti jostakin tai jollekin, joka kanavoitui Persujen kautta.

Kun lukee Hesarin juttua, niin siitä tulee väkisin mieleen myös Kirkkonummi ja sen politiikan henkinen vaje. Putin ja Mevdeved on kuin Kokoomus ja RKP, jotka ovat jatkaneet kunnan vallan tunkiolla pitkään ja sopineet keskenään pelin säännöt. On tehty kuin aina ennen, mikä sopii molemmille.

Nyt on mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan Venäjän tilanne vaalien jälkeen kehittyy, koska kansa haluaisi tehdä demokratiaa arabi-kevään mallien mukaisesti. Putin ei ole uskaltanut laittaa turvallisuusjoukkoja tai armeijaa hoitamaan ongelmaa, koska ihmisiä on aika paljon ja mukana on nimenomaan keskiluokkaa, joilla on monia kanavia hoitaa asioitaan. Kiitos ns. sosiaalisen median, hallitus on menettänyt myös tiedotusmonopolinsa. Hankala yhtälö.

No, meillä Kirkkonummella vaalit ovat onneksi vasta edessä, joten asioita voidaan hoitaa sivistyneesti. Parlamentaarisesti.

Kommentoi! Kommentteja jätetty (2)
Kirkkis luo henkilökulttia
2maanantai, 16 tammikuu 2012 18:34
Masalan mies
Putin-video on aika paksua tavaraa. Eikä se ole niin kaukana kirkkiksen aiemmin harrastamasta Haapaniemen palvonnasta. Saas nähdä onko mikään muuttunut, kun mennään näihin vaaleihin. Eikös hän juuri ollut kirjastoautoa käynnistämässä eli tunkee joka paikkaan.
Voi jee mikä video
1maanantai, 16 tammikuu 2012 00:04
Putin Putin Putin
Onhan posketon video Putinista. Onko se tehty puolesta vain vastaan ? Se ei aukea.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja