Maailman ihmeitä

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Pähkäilijä kirjoitteli jo ennen vaaleja korkealentoisen jutun vallasta luopumisesta ja suuren johtajan selkärankaisuudesta. Nelson Mandela on ikoni siinä missä Fidel Castro tai Che Guevara. Ihan Etelä-Afrikan naapurista löytyy toinen ääripää demokratiasta ja johtajuudesta; Zimbabwe ja Mugabe. Molemmilla oli aikanaan samat ihanteen, mutta matkan varrella he tekivät erilaisia valintoja. Toinen maa on maanosan talouden veturi, toinen kasa raunioita.

No, jonkin aikaa sitten uutisten ykkösaiheena oli naistenlehdistä tutun ja muutenkin mediaseksikkään Sari Sarkomaan dramaattinen päätös luopua ministerin hommista. Elämäni vaikein päätös, totesi asianomainen. Hän halusi laittaa perheen poliittisen uran edelle. Pähkäilijä nostaa hattua, että jollakin kanttia laittaa muita asioita vallanhalun yläpuolelle. Ja Sarilla on vielä aikaa palata valtaan, kypsempänä ja levänneenä, ja taustat ovat kunnossa.

No, jonkin aikaa sitten pähkäilijä eksyi taas kerran tämän Soininvaaran kotisivuille www.soininvaara.fi. Ja hän on koko uransa ajan ollut sellainen outolintu, joka haluaa puhua puhdasta asiaa. Hän on vapaa ajattelija, ja hän on samaa mieltä Jan Vapaavuoren(kokoomus) kanssa yhdyskuntarakenneasioissa, hyvin vasemmalla sosiaalipoliittisissa asioissa ja joskus puhuu niin rankkaa asiaa, että kukaan ei halua sitä kuunnella (edes vihreät). Ministerinä hän puhui joskus jopa itseään vastaan. Joten puolueen ja kansankunnan etu oli, että Osmon pitää siirtyä katsomoon, kentän laidalle, tekemään blogeja ja sparraamaan muita. Ja hän myös teki sen, suoraan huipulta. Ja siinä välissä hän ajeli fillarilla Nizzaan.

Kun pähkäilijä aloitti tämän jutun, sillä ei ollut otsikkoa, eikä ole vieläkään. Pähkäilijän kantava ajatus oli se, että joillakin on kanttia luopua vallasta; kansakuntansa kehityksen, perheen tai puolueen edun vuoksi, ja siten vahvistaa tavalla tai toisella yhteiskuntaa. Valta on kuin huume, joka saastuttaa ja tappaa ihmisen. Jos on kanttia päästä siitä eroon, on kova jätkä tai mimmi. Jos ei...
Pähkäilijä ei vieläkään keksi tälle jutulle fiksua tai myyvää otsikkoa, joten ehdotuksia otetaan vastaa. Te olette varmasti minua fiksumpia.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja