Maailman ihmeitä

Eko formulaa

Tekno ei yleensä osallistu Pähkäilyyn millään tavalla, ainoastaan huolehtii, että Pähkäily on mahdollista. Kävi kuitenkin niin, että Ilta haastoi Teknon mieltymykset ekopähkäilyyn. Siispä kysymys kuuluu - "Mikä on turhaa ja epäekologista?" Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu keskusteluun.

Tekno on kuin tiikeri, monessakin mielessä. Tiikerikään ei pääse eroon raidoistaan. Tekno ei pääse eroon moottorien pörinästä tai bensan ja risiiniöljyn katkusta. Asiaa vähemmän tunteville kerrottakoon, että korkealle viritetyissä moottoreissa voiteluaineena käytetään risiiniöljypohjaisia voiteluaineita, koska niiden palamislämpötila on erittäin korkea. Ne siis voitelevat korkealle viritettyjä kuumia moottoreita. Tosin eivät F1'siä.

Mutta onko moottoriurheilu oikeasti saastuttavaa? On ja ei! Moottoriurheilutapahtumissa käytettävät polttonainemäärät ja renkaisiin käytettävät öljyt ovat "hyttysen pissa" verrattuna paikalle saapuvan yleisön matkustamiseen. Eli moottoriurheilutapahtumien aiheuttama hiilidioksiidimäärä on pyöristysvirhe sinne saapuvien katsojien aiheuttamiin päästöihin verrattuna.

Mitäs mieltä ovat jalkapalloilijat? Onko fudis ekologista? Tottakai on, koska jätkät juoksevat kentällä, eivätkä aja autoa. Kuinkas moni katsoja tuli paikalle jalan? Entäs kuinka moni lentokoneella "Champions League" otteluihin? Kuinka moni fani tuli paikalle lentokoneella useammin kuin kerran? Kuinka usein järjestetään pelejä verrattuna autokisoihin? Onko se pallon potkiminen siellä nurtsilla vieläkin eko?

Siis fanaatikkojen matkustamisen aiheuttamat päästöt ovat oleellisia - lajista riippumatta! Jos n. 200 ihmistä matkustaa lentokoneella katsomaan formulaa, niin he ovat aiheuttaneet yhtä paljon päästöjä kuin yksi auto kisassa kuljetuksineen kaikkineen. Kun kisapaikalla on n. 100.000 katsojaa, niin ongelma eivät ole autot itsessään, vaan katsojat.

Sama pätee esim. lintujen bongaukseen. Lintujen bongaus on sinällään sisäistetty "viherpeippojen" hommaksi, mutta kun sitä tehdään kymmenien tai satojen kilometrien päästä, niin kuinka ekologista se oikastaan on? Jos tätä hommaa harrastaa 200.000 bongaajaa ympäri maailaman 18 kertaa vuodessa, niin ollaan formuloiden tasolla.

Kun sitten ekologinen luontoaktivisti ajaa 10-vuotta vanhalla "ekoautolla" 1000 kilometriä Lappiin ollakseen luonnon parissa, niin hän on tuottanut yhtä paljon päästöjä kuin yksi formula-auto kisassa. Kuinka monta miljoonaa ihmistä maailmassa tekee saman matkan? Formuloita on vain 18 ja ne ajavat vain 18 kisaa. Siis 324 lappiin ajavaa bongaria aiheuttavat samat päästöt, kuin kaikki F1-kisat. Autojen tuottamien päästöjen osalta yhteensä. Toki täytyy huomioida formuloiden kuljettaminen kisapaikoille - 18 jettiä.

Kaikki yllä esitetty on niin totaalisen turhaa, koska turhista turhimmat ovat energiayhtiöt. He myyvät ekosähköä ja ties mitä, mutta pyörittävät vanhoja sairaan saastuttavia hiilivoimaloita - vuorotellen ja ihan huvikseen. Tiedättekö miksi? Vain ja ainoastaan pitääkseen sähkön hinnan korkealla täällä pohjolassa!

Se niistä saastuttavista formuloista ja muustakin arvomaailmasta.

 

Kommentoi! Kommentteja jätetty (1)
Ikuinen suo
1maanantai, 01 kesäkuu 2009 11:41
Tarkkailija
Kun lähtee tekemään teknopähkäilijän mallin mukaista analyysiä ja arvovalintoja, niin suo siellä vetelä täällä. On varmasti paikallaan, että me mietimme tekemisiämme ja niiden järkevyyttä myös ilmaston näkökulmasta. Mutta jos johtopäätös on, että enpäs lähdekään festarille, vaan kuuntelen suosikkibändiäni kotona, niin silloin taidetaan olla suossa. Eli kohtuudella kaikkea, niin pysyy yläkertakin terveenä.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja