Syväpähkäilyä
Naisten maailma
- Tietoja
- Kategoria: Syväpähkäilyä
- Julkaistu torstai, 20 lokakuu 2011 12:46
- Kirjoittanut Pähkäilijä
- Osumia: 558
Tähän aikaan vuodesta perinteisesti jännitetään sitä, kenelle kuuluu Nobelin rauhanpalkinto. Tänäkin vuonna ehdokkaita oli joka lähtöön, ja eräs mielenkiintoinen ehdokas oli Arabi-maiden nuorten nettiyhteisöt, joilla nähdään olleen merkittävä rooli Arabi-maiden kansanousuissa. Pähkäilijäkin tuntee suurta sympatiaa heidän suhteensa, mutta eipä tärpännyt tällä kertaa.
Mutta eipä hätää, koska palkinto meni kolmelle hienolle naiselle, jotka ovat kaikki tehneet merkittävän elämäntyön rauhan puolesta. Ellen Johnson-Sirleaf on Liberian presidentti (ja Afrikan ensimmäinen nainen presidenttinä) ja Leymah Gbowee liberialainen rauhanaktivisti, jotka omalla naisellisella tavallaan edesauttoivat täysin järjettömän sisällissodan loppumista.
Tawakkul Karman on jemeniläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktiivi, joka on kollegoitaan tuntemattomampi nimi. Mutta hän on ollut merkittävä hahmo Jemenin yhä jatkuvassa sisäisessä konfliktissa, jossa demokratialiike yrittää sitkeästi kaataa presidentti Ali Abdullah Salehin hallintoa. Nainen kansan johtajana konservatiivisessa islamilaisessa maassa on harvinainen ilmiö, mikä kertoo jotain Tawakkul Karmanin luonteesta.
Entinen Nobelin rauhanpalkinnon "ennakkoon voittanut" Barack Obama intoutui kiittelemään kollegoitaan varsin ylistävään sävyyn. Mutta myös Pähkäilijä on hehkuttanut vahvoja naisia, ja pölyisestä arkistosta löytyy mm. juttu kansalaisoikeustaistelija Rosa Parksista. Historiasta löytyy monia muitakin merkittäviä naisia; Indira Gandhi Intiassa, Michelle Bachelet Chilessä, Margaret Thatcher Englannissa, Mary Robinson Irlannissa, Aung San Suu Kyi Myanmarissa (ex-Burma) etc. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Palataanpa kotikonnuille. Pähkäilijöillä on asiaan myös henkilökohtainen näkökulma. Lienee parempi, että ei tällä kertaa puhuta vaimoväestä, koska siitä tulee aina jälkipuheita. Mutta heidän roolinsa tunnustetaan. Tiimin kesken on sen sijaan puhuttu paljon naisista työelämässä ja johtajina. Ylillä, Teknolla ja Varalla on näet naispomot, joista he puhuvat varsin kunnioittavaan sävyyn. Ovat pomot lukeneet Tuntemattoman hekin.
Kirkkonummella naissankareita löytyy ainakin omais- ja vanhusten hoitajien piiristä. Pähkäilijä on seurannut kunnioituksesta kallellaan naisomaishoitajien ja yleensä varttuneempien naisten toimia kunnan vanhusten hyväksi. Näin ulkopuolelta havainnoiden heidän tekemänsä vanhustyö on todella kunnioitettavaa kaikessa pyyteettömyydessään. Nuo pirteät ja ripeät rouvat haluavat ja osaavat lisätä vanhusten elämänlaatua omalla vapaaehtoistyöllään niin ettei paremmasta apua. Kukapa meistä ei toivoisi tällaista tukea ja arvokasta vanhuutta kunnioittavaa kohtelua elämänsä ehtoopuolella. Pähkäilijät kumartavat syvään tämän ilmiön edessä.
Mutta miten onkaan naisnäkökulma ja johtajuus nykykunnassa. Kunnanvaltuuston 51 luottamushenkilöstä 21 on vanhan kansakoulun laskuopin mukaan naisia . Se on 41 %, mutta toisaalta puheenjohtajisto on pelkkiä miehiä. Eli ei näytä kovin hyvältä. Puheenjohtajat ovat kunnan sivujen mukaan Gustav, Veikko ja Pekka; kovasti äijiä kaikki.
Jos en ihan väärin muista, niin edellisellä valtuustokaudella (2004-08) kunnanhallituksen puheenjohtajisto oli pelkkiä naisia; Pirkko Lehtinen, Raija Vahasalo ja Anna-Maija Penttilä. Entäpä Haapanimen johtama nykyinen kunnanhallitus. Saman laskuopin mukaan 13 jäsenestä 7 on naisia, mikä tekee 53 % !!!! Mutta jälleen kerran puheenjohtajisto on täynnä pelkkiä äijiä nimeltään Timo, Uffe ja Ana, jotka käytännössä vievät peliä. Suoraan sanoen hirvittää koko tilanne.
Kunnan johtavissa viranhaltijaposteissa sen sijaan naisenergiaa riittää. Kunnan neljästä toimialapäälliköstä kolme on naisia (Kujala, Forström ja Ståhle), siis tavallaan heti kunnanjohtajasta seuraavia. Kaikki heistä ovat varmasti kokeneita ja varmasti päteviä tehtävissään. Johtajuutta ja koeteltua kansalais-, vai pitäisikö sanoa kuntalaiskuntoa riittää. Hyvä niin.
Heistä on kuitenkin melkoisen vaikea lähteä nobelisteja leipomaan, ainakaan näin pähkäilijän oksalta tarkasteltuna. He näyttävät toteuttavat melkoisen pedantisti ja usein laillisuuden rimaa värisyttäen luottamushenkilöiden tahtoa. Kunkin toimielimen esittelijän (virkamiehen) pitää kertoa toimielimen luottamushenkilöille kussakin päätösasiassa toimivallan rajat ja lainmukaiset päätösesitykset. Tätä ohjaus- ja opastustehtävää pähkäilijä toivoisi kaikkien toimielinten valmistelijoiden ja esittelijöiden (myös naisten) työssään erityisen aktiivisesti toteuttavan. Vanhakantaisen kasvattajaäidin ote olisi kunnassa tarpeen, mutta harvoin sitä näkee käytännössä.
Jos ei ole tilanne kovin lohdullinen kunnassa, niin myös Nobelin rauhanpalkintojen suhteen on mediassa kyynisiä näkemyksiä. Hesarin uutisanalyysissä puhuttiin naisten Nobelista. Kirkkonummen ikioma Elisabeth Rehn aikanaan kritisoi Martti (Nobel) Ahtisaaren työtä Indonesian Acehissa, jossa saavutettiin rauha, mutta naisten oikeuksien kustannuksella. Analyysiin yhteenveto on hyvin osuva. Miehet palkitaan rauhan edistämisestä, naiset naisten tai vielä suurempien asioiden edistämisestä. Tätä on jokaisen syytä tykönään hetki pähkäillä.
Pähkäilijä voisi lisätä tähän, että naisten asiat ovat yleensä koko perheen ja yhteisön asioita; kokonaisvaltaista demokratiaa. Jos oman kunnan johtopaikoilla naisten asema on se mikä on, demokratian tila on sitä samaa. Siinäpä viestiä seuraaviin kuntavaaleihin.


Huomauttaisin vielä, että jos lunastus joskus toteutuu, on kirkon Jokiniityn tontin hinta kunnalle ihan jotain muuta kuin tuo 360 000€. Ennemminkin se on parin millin tietämillä. Toivottavasti silloin, siis jokusen vuoden päästä, investointipaine on muutoin hellittänyt ja kunnan tilillä on likviditeettiä.
Jaa mutta joo...Hitsiläinen...Muutaman vuoden päästähän meidän Kirkkonummelaisten täytyy rahoittaa poikien lähidemokratian helmi jaloilleen, Inkoo ja eteläinen Siuntio osana uutta ja uljasta Porkkalan kuntaa. Pitääpä vielä kerrata: Hyvä pojat!!!
Poikain peli on nyt nähty. Vanhaa Speden leffaa mukaillen ja kirjaimellisesti; Tittelit pois! Naiset takaisin vallankahvaan, kiitos ja syvä kumarrus!
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/americana/rick-santorum-raiskaus-ja-jumalan-tahto
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...