Pähkäilijä on seurannut sivuillaan virinnyttä työryhmäkeskustelua, joka jostain kumman syystä vei ajatukset vanhaan juttuun johtamisesta ja siihen liittyvistä velvollisuuksista. Asia tuli mieleen myös sen vuoksi, että pähkäilijä sattui olemaan illallisella edellisessä jutussa mainitun ongelmajohtajan seuraajan kanssa. Onneksi maailma muuttuu ja johtajiakin voi vaihtaa. Toivoa siis on.

Illallisen jälkeen mieleen tuli nuoruudesta tarina Florence Nightingalesta, joka Krimin sodan aikana "vapaaehtoisena" piti satoja haavoittuneita sotilaita kiinni elämässä. Kyse oli paitsi ammattitaidosta myös asenteesta, jolla hän loi henkeä ja toivoa. Mielessä on yhä kuvat koulukirjasta, jossa vaalea nainen lamppuineen kiertää yötä myöden sairaalassa. Jos joku haluaa lukea hieman enemmän hänen elämästään, niin ymmärtää, että kyse on todella sitoutuneesta ja hyvästä ihmisestä. Samaa voi sanoa myös eräästä toisesta nimeltään Nelson Mandela, josta Martti Ahtisaari käytti poikkeuksellisesti sanaa "pyhimys".

Nelson Mandeloita ei kasva joka oksalla, mutta hyviä, oikeudenmukaisia ja määrätietoisia ihmisiä on paljon. Kuten ensimmäisen jutun esimerkki osoittaa, yksi kelvoton ihminen, erityisesti johtavassa asemassa, pystyy pilaamaan monen kunnon ihmisen elämän ja yhteiset tavoitteet. Ja heitä motivoi yleensä vain valta, halu pitää homma hallinnassa, vaikka se sitten maksaisi firmalle tai kunnalle maltaita.

Vaikka olot muuttuisivatkin, he eivät pysty luopumaan teeseistään tai toimintatavoistaan. Manipuloimalla ja pelaamalla he pitkittävät kaikkien kärsimystä, mutta lopulta rotkon reuna tulee vastaan. Läpi maailman historian ovat oikeudenmukaiset ja pyyteettömät johtajat menestyneet ja jääneet historiaan legendoina. Toisin on käynyt mielivaltaisille johtajille, joiden itsestään pystyttämät patsaat on lopulta vedetty nurin ja vuoden päästä heitä ei muista enää kukaan. Onneksi niin.