Pähkäilijä
Sivuston päivitys
- Tietoja
- Kategoria: Teknopähkäilijä
- Julkaistu lauantai, 07 tammikuu 2012 12:04
- Kirjoittanut Teknopähkäilijä
- Osumia: 194
Sivusto on vihdoinkin julki ja toiminnassa. Työ viivästyi viidellä päivällä suunnitellusta ja osansa tuosta viisvästyksestä aiheutti Tapaninpäivän myräkkä, jolloin sähkötkin olivat poissa (Teknolta) kolme päivää ja päivärutiinit söivät aikaa oikein urakalla. Teknisestikin päivitys oli vaikeampi kuin osasin ennakoida, vaikka testasin koko joukon asioita jo ennen operaatioon ryhtymistä.
Pähkäilijä on joutunut useasti tietoturvahyökkäyksen kohteeksi kuluneen kahden vuoden aikana. Liekö ollut Late vai joku muu, mutta ainakin yksi hyökkäyksistä aiheutti vaurioita ohjelmistoon, josta kärsimme vielä nytkin. Palataan siihen. Myös palveluntarjoaja edellytti ohjelmistojen päivittämistä juuri tietoturvasyistä. Eli tämä oli mitä suuremmassa määrin turvallisuuspäivitys.
Mitä on siis tehty:
1.Sivuston julkaisuohjelmisto on päivitetty uusimpaan versioonsa
a.Julkaisuohjelmisto on aika rajusti muuttunut, mutta lukijoille tämän ei pitäisi merkittävästi näkyä
b.Tiedon ja suojauksien rakenne on muuttunut, joten päivityksen aikana koko joukko tiedon organisointiin liittyviä muutoksia oli tehtävä
c.Kaikkia vanhan sivuston elementtejä ei ole saatavilla uuteen ohjelmistoalustaan – ainakaan vielä
2.Ulkoasu on muutettu
a.Ulkoasun pohja on muutettu
b.Joitakin vanhoja toiminnallisuuksia ”puuttuu”, koska niitä ei ole saatavilla
3.Valikoita on muokattu
a.Valikoissa suuren suosion saavuttanut ”Reilu peli” on nostettu omaksi kokonaisuudekseen
b.Joitakin vanhoja valintoja on poistettu lähinnä siksi, ettei niiden sisältöä tuottavia ohjelmistokomponentteja ole saatavilla
4.Kommentointiin on lisätty hyökkayksenestotarkistus (”palapeli”)
a.Perusohjelmiston tietoturvan lisäksi Kommentointiin on lisätty tarkistus – ”palapeli”, joka käyttäjän on suoritettava ennen kommentin jättämistä
b.Tällä toiminnolla estetään tietokoneen ohjelmistolla suoritettava kommentoinnin automatisointi
Tunnettuja puutteita:
1.Joissakin vanhoissa kommenteissa käyttäjän näkymä artikkelin jälkeen on erinlainen kuin todella vanhoissa artikkeleissa tai uusissa artikkeleissa
a.Tämä johtuu tuosta aiemmin mainitsemastani hyökkäyksen aiheuttamasta vauriosta ohjelmistossa
b.Samalla osa kommenteista on menettänyt kommentoijan nimimerkkitiedot ja kommentit on julkaistu Administrator käyttäjän nimissä
2.Sivustolta puuttuvat osiot
a.Luetuimmat pähkäilyt – osion tuottavaa ohjelmaa ei saatavissa toistaiseksi
b.Pähkäilysää – Norjan säälaitoksen tuottama ohjelmisto on osoittautunut epäluotettavaksi (odottelemme päivitettyä versiota ja tutkimme vaihtoehtoisia ohjelmia)
c.Pähkäilylaskuri – Vastaavaa ohjelmaa ei ole saatavilla ainakaan toistaiseksi
Sivustoon tehdään vielä joitakin kosmeettisia muutoksia sekä päivitetään toiminnallisuutta sitä mukaa kun vanhoista ohjelmista julkaistaan uuden perusohjelmiston kanssa yhteensopivat versiot tai kun vastaavat uudet ohjelmat löytyvät.
Pahoittelen sivuston viivästynyttä julkaisemista sekä toiminnallisia puutteita. Uskon kuitenkin että ajan kanssa sivusto muodostaa entistäkin toimivamman kokonaisuuden ja on ennen kaikkea turvallinen.
Terveisin,
-tekno-


No, kymmeniätuhansia juttuja en jaksa kirjoittaa, joten kuvien arvoitus jää kaikkien lukijoiden Pähkäiltäväksi! Kiitos, että tätäkin pähkäilit!
Sivuilla on nyt 1279 juttua, joilla on keskimäärin 279 lukukertaa. Sinun kommentillasi on vielä 0 lukijaa ja Kristo Savolan muistokirjoituksella 2636. Nämä ovat ääripäät.
Ojalan kansakoulun matikalla 1279*279=356841 osumaa. Tämä luku on n. 80000 vähemmän kuin mitä laskuri osoitti juuri ennen päivitystä. 80000 on myös suurin piirtein se luku, mitä osumia oli kun laskuri käynnistettiin.
Taisinpa joskus kirjoittaa, ettei laskuria julkaista ennen kuin siinä on 100000 osumaa.
Toivottavasti helpottaa jo.