Pähkäilijä
Pähkäilijän haisevat vaipat
- Tietoja
- Kategoria: Pähkäilijät
- Julkaistu tiistai, 29 syyskuu 2009 00:00
- Kirjoittanut Pähkäilijät
- Osumia: 869
Pähkäilijä tuli yhden vuoden virstanpylväälle, samalla kun sen monet rivijäsenet ovat viidenkympin kriisissä miettien elämänsä tarkoitusta. Mikä minusta tulee aikuisena tai mitä pähkäilijästä tulee ISONA. Tilanne on hieman ristiriitainen, pähkäilijä on vaihtamassa haisevia vaippojaan, ja taustaryhmät mittaamassa verenpaineita tai pörssikursseja. Joku tässä mättää... Aktiivit kypsyvät savusaunoissaan pitkin kesää, vaikka kuntatalous on kuralla ja pitäisi tehdä jotain.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun pähkäilijä katsoo peiliin. Näin tehtiin vastikään alkuvuodesta, kun usko meinasi loppua kesken. Silloin johtopäätös oli, että täysillä eteenpäin; kokka vastatuuleen. Mutta kaikesta räksyttämisestä huolimatta kunnan päättäjät vievät kuntaa itsepintaisen perinteisellä tyylillä kuntalaisista piittaamatta.
Synttärijuhlien lisäksi edessä siintää toinen virstanpylväs eli 100 000 luetun jutun raja. Tai siis se meni jo. Tekno muinoin kaavaili, että se saavutetaan joulun tienoilla, mutta nyt pähkäilijän joulu koitti kesken loppukesän helteiden . Tekno taisi näet tehdä jotain lupauksia, jotka lukijat toivon mukaan ovat unohtaneet. Mutta jos poliitikot vaaleja seuraavalla viikolla unohtavat lupauksensa, niin kyllähän pähkäilijän sallitaan puolessa vuodessa unohtaa jotain horinoitaan.
Vaan eipäs kuitenkaan. Kyllä se latausmittari siellä sivuilla on. Tekno tosin ei ymmärrä sen merkitystä, koska sivut eivät ole staattiset, vaan nykyaikaisen dynaamiset. Teknon mielestä tuollaisen höpöhöpö-laskurin sivulle vaatineen täytyy olla jostain mediamafian rivistöstä, koska siellä moinen laskuri antaisi edes jonkinlaista osviittaa sivuston käyttäjämääristä.
Sen sijaan Tekno tuntuu olevan kiinnostunut kävijöistä ja käyntikerroista. Tammikuun 14. käyntiin laitetun laskurin mukaan yksilöityjen kävijöiden määrä lähentelee 5000 ja käyntikerrat 15000. Luetuimman yksittäisen artikkelin lukukerrat jää vielä hitusen Haapaniemen äänisaalista viime vaaleissa. Vierailuja sivustolle on tehty 22 maasta ja 81 kaupungista/pitäjästä Suomessa. Pähkäilijä on todella ylpeä haisevista vaipoistaan.
Juttujen tekeminen on ollut ajoittain raskasta, kun homma on mennyt hieman ns. työn puolelle. Mutta pääsääntöisesti juttujen tekeminen yksin tai porukalla on ollut hauskaa hommaa. Tärkeää on ymmärtää se, että me emme ole, emmekä halua olla media-alan ammattilaisia. Kirjoitamme siitä, mitä mielessä liikkuu, mikä ottaa päähän tai mitä päähän pälkähtää. Tai mitä hyvää tuli päivällä vastaan.
Joskus taustatyö on perusteellisempaa, mutta usein tarkoituksena on herättää keskustelua. Ja siinäkin on onnistuttu. Kaikkiaan kommentteja on jätetty 638, joka vastaa 1,75 kommenttia per päivä. Tämä siis mukaanlukien Joulu, Uusivuosi ja Juhannuskin.
Ihan oma maailmansa ovat legendaariset Pomo ja Adolf sekä heidän "narrinsa". Heidän maailmansa tutkaileminen on myöhäisiltojen pähkäilyä parhaimmillaan; kieli poskessa, mutta jotain asiantynkääkin pitää olla. Joidenkin juttujen, ehkä jopa kaikkein humoristisempien, taustalla on raskastakin mietiskelyä maailman ja ennen kaikkea Kirkkonummen menosta. Vastuu tulkinnoista on kuitenkin lukijalla.
Pähkäilijä kiittää kaikkia lukijoitaan kuluneesta vuodesta (kops, kops, ... - Pähkäilijöiden otsat osuivat kumarruksessa lattiaan)! Erityinen kiitos niille yli 943 lukijalle, jotka ovat vierailleet sivustolla yli kymmenen kertaa! Teidät me laskemme "kestotilaajiksi". Mehän emme työnny postiluukusta pyytämättä.
Kun nyt yksivuotiaina tukevasti seisomme omilla jaloillamme teihin lukijoihin nojaten, on toisen toimintavuotemme tavoitteena oppia kävelemään. Tämä käveleminen ei välttämättä tarkoita sisällön levittämistä vaan mieluummin sen syventämistä. Pähkäilijöihin onkin liittynyt uusia aktiiveja, joiden jälki tulee varmasti näkymään ja ääni kuulumaan, jos kirjoittamisesta näin voi sanoa.
Pähkäilijän perusperiaatteet säilyvät: aktiivipoliitikoilla ei ole asiaa Pähkäilijöihin muutoin kuin rekisteröitymisen ja kommenttien kautta. Sen kaltainen toiminta on jopa suotavaa ja toivottavaa.
Kohottakaamme virtuaalinen malja 1-vuotiaalle Pähkäilijälle. Olemme ylpeitä itsestämme ja toivomme Teidänkin nauttineen kuluneesta vuodesta! Onnea ja menestystä KAIKILLE!


Jatkakaa samaan malliin interaktiivista vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa, sillä sitä tarvitaan ja se on tervettä. Itse kannan mielelläni päättäjänä ja "kestotilaajana" korteni tähän kekoon.
Monia armorikkaita vuosia!