Tulossa piakkoin:
Kaurilan koulut Hirveä resepti Mies nimeltä Pelle Paska laki Lainsuojattomat Eduskuntavaalien kymmenen tikkua laudalla Kenen kyytiin uskaltaisit lähteä

Luetuimmat pähkäilyt

Kuntalaisvaltuusto

Vaikka Euroopan ja Suomen talous ovat hiljalleen toipumassa, kestää vielä pitkään ennen kuin Kirkkonummen verotulot ja talous saadaan nousukäyrälle. Mistä siis tehdä?
 

Kirjautumislomake



Afrikan tähti PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylipähkäilijä   
20.03.2009 00:00

Pähkäilijälle on tullut tavaksi tuoda iloa ja toivoa kevätväsymyksen keskellä taapertaville lukijoilleen. Maailmalta löytyy monenlaista musiikkia, ja siellä elämän mentaliteetti on yleensä hieman suomalaista valoisampi.


Johtuuko sitten ilmastosta, tiedä häntä. Mutta köyhyydestä huolimatta siellä osataan pitää hauskaa ympäri vuoden, ainakin musiikin voimalla. Otetaanpa tällä kerralla käsittelyyn senegalilainen Orhestra Baobab, joka on käynyt muutaman kerran Suomessakin, yleensä tosin kesäaikaan.


Pumppu on jonkinlainen Senegalin virallinen bändi, kuten Alivaltiosihteeri aikanaan Suomessa. Hemmot esiintyvät joskus myös puvut päällä ja krakat ojennuksessa, joten sikälikin näillä kahdella on jotain yhteistä. Tasossa on toki hieman eroa, siis tämän Baobabin eduksi. Kuunnelkaa itse ja nauttikaa letkeästä musiikista.


http://www.youtube.com/watch?v=g1qknbe0QtI
http://www.youtube.com/watch?v=RDtzUVk-648&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=V127q4FGIdM&feature=related


Itse satuin kerran hyvässä seurassa pumpun konserttiin Helsingissä. Hyvän musiikin lisäksi merkillepantavaa oli se, että konsertti oli eräänlaista musiikkiteatteria, jossa bändin jäsenillä oli omat roolinsa. Oli vanha ja jäyhä veteraani, oli nuori pelle, jäyhä basisti ... Oli harkittua tai ei, mutta homma toimi mainiosti.


Toinen mielenkiintoinen elementti Baobabin musiikissa on saksofonien ja puoliakustisen kitaran maaginen yhteispeli. Tosikko kitaristi sai tilaa niin paljon, että epäilimme hänen olevan presidentin serkku tai jotain vastaavaa. Toki taitava muusikko.


Hupaisin homma oli konsertin lopussa, kun sekä bändi että yleisö olivat päässeet kunnon vauhtiin. Suomalaiseen tapaan tuli valomerkki, ja konsertti piti lopettaa. No, yleisö häipyi vähitellen, mutta bändi jatkoi soittamista, lopulta keskenään. Eihän hyviä bileitä saa lopettaa kesken.


Että sellaisia nämä Afrikan tähdet, Baobab.

Lisää kommenttisi

Nimimerkkisi:
Aihe:
Kommentti:
 

Pähkäilysää

Kirkkonummi
Finland
Aurinko nousee : 07.09.2010 06:30   Aurinko laskee : 07.09.2010 20:0806:30
20:08
Uusi kuu
Keskiviikko 08.09.2010
13°C Cloudy from east-southeast
0.9 m/s
0.0 mm
Cloudy, 0.9 m/s, East-southeast, Light air. 0.0 mm. 1027.4 hPa
Keskiviikko08.09.2010
00:00
06:00
Cloudy13°C
0.0mm
from east-southeast
0.9m/s
06:00
12:00
Cloudy13°C
0.0mm
from east
1.3m/s
12:00
18:00
Partly cloudy16°C
0.0mm
from south-southeast
0.6m/s
18:00
00:00
Fair18°C
0.0mm
from south-southwest
1.0m/s
Weather by http://yr.no

Etsi hakusanalla

Pähkäilijä - Kirkkonummi, Powered by Joomla!; Joomla templates by SG web hosting