Pähkäilijät
Pähkäilyn pähkäilyä
- Tietoja
- Kategoria: Pähkäilijät
- Julkaistu perjantai, 19 joulukuu 2008 22:00
- Kirjoittanut Pähkäilijä
- Osumia: 330
Pähkäilijä on toiminut nykyisessä muodossaan ilmavassa bittiavaruudessa vajaat kolme kuukautta. Syksyn rasitukset tuntuvat pähkäilijän väsyneessä olemuksessa, ja hän odottaa innolla joulutaukoa. Julistetaan joulurauha ja ollaan hiljaa edes hetkisen verran. Telaketjullakin on oikeus joululomaan ilman, että sen pitää koko ajan vilkuilla selkänsä taakse. Ja pähkäilijäkin on tavallinen ihminen ja kaipaa lepoa, ja uudistumista. Pähkäilijän tarkoitus oli pysäyttää teleketjun eteneminen kunnallisvaaleissa, mutta se epäonnistui. Pähkäilijä taisi herätä liian myöhään. Nyt pähkäilijän tavoite on asetettu vuoden 2012 kunnallisvaaleihin, joten sillä on hyvää aikaa tehdä työtään kaikessa rauhassa ja rakentaa brändinsä siten, ettei kunnan mediakenttää hallitse ainoastaan mafia - siis mediamafia.
Mutta missä pähkäilijä menee tällä hetkellä. Numerot kertovat paljon. Pähkäilijän aktiiviverkosto on yli kolminkertaistunut kolmessa kuukaudessa ollen silti vaatimattomat kymmenkunta kirjoittajaa tai avustajaa. Sivustoilla on lähes viisisataa artikkelia ja kommenttia, joista puolet lukijoiden tuottamia. Päivittäinen lukijajoukko on rahtusta vajaa 100, mutta nykytahdilla raja saavutetaan ensi vuoden alkupuolella, samoin kuin 15 000 sivulatauksen määrä kuukausittain. Johtopäätös on, että väsymyksestään huolimatta pähkäilijällä menee lujaa. Numeroiden valossa se on huikea menestystarina. Monenlaisia yhteistyötarjouksia ja -ajatuksia on ilmassa, kuten esim. vastaavat tahtotilat Rauman seudun ja Tampereen suunnalla.
Mitä reaktioita pähkäilijä on huomannut sen kilpailijoiden leirissä. Sama meno jatkuu, mutta mediamafia on joutunut tarkastamaan linjaansa ja pääsääntöisesti sillä on sordiino päällä. Jotenkin tylsää. Enää emme pääse vetämään vastapalloon kuin silloin ennen. Telaketju mitä ilmeisemmin jatkaa vanhoin voimin ja vanhoin periaattein, mutta hekään eivät voi enää tehdä kaikkea avoimesti, vaan toiminta siirtyy entistä pimeämpiin peräkamareihin. Muutoin asia tulee avoimeksi, kuten myös vaihtoehdotkin - lupaamme. Tämä on pähkäilijälle melkoinen haaste. Tekno opiskelee innolla uusia tekniikoita mikittää ja kuvata valtuusto - juridiset taustaselvitykset menossa.
Joulutauolla pähkäilijä aikoo uudistaa ilmettään ja miettiä syvällisesti toimintansa tavoitteita ja muotoja. Ja siirtoikkunan avautuessa pähkäilijä aikoo tehdä uusia jo valmiiksi neuvoteltuja värväyksiä. Meidän on pakko kasvaa ja vahvistua. Osa joulun jälkeisestä ajasta menee uusien värväysten kouluttamiseen ja taktiikan hiomiseen jossain syrjäisessä paikassa eteläisessä Suomessa. Myös muutamia uusia soluja on sorvissa, ja niistä ehdottomasti mielenkiintoisin on Sundsbergin solu, koska myös pähkäilijä haluaa nauttia paratiisin hedelmistä. Niinikään pähkäilijä satsaa markkinointiin, joten kohta myös sinun naapurissasi saattaa asua pähkäilijä. Ennen kaikkea pähkäilijä haluaa seurata, tavalla tai toisella, jokaisen tärkeän kunnallisen päätöksen tekoa ja valvoa, että kuntalaisten oikeuksia kunnioitetaan.
Pähkäilijän tämänhetkinen johtoryhmä; Yli, Vara, Tekno, Apu ja Ilta, toivottavat lukijoilleen hyvää joulua. Ja tietysti myös telaketjulle. Älkää huolestuko, palaamme pian.

