Pähkäilijät
Pähkäilijä osana kunnallista vuoropuhelua – puuttuva palikka
- Tietoja
- Kategoria: Pähkäilijät
- Julkaistu perjantai, 03 lokakuu 2008 19:41
- Kirjoittanut Yli- ja varapähkäilijä
- Osumia: 220
Pähkäilijälle on tullut ystäviltä sekä kylänmiehiltä kyselyjä ja arvailuja sivustomme tarkoituksesta. Pähkäilijä ei ole minkään puolueen tai ehdokkaan äänenkannattaja, ainoastaan kuntalaisen. Ja sehän vaatii hiukan lisäpähkäilyä.
Valtuutetut ja muutkin luottamushenkilöt yhdessä virkamiesten kanssa kuluttavat iltojaan kuntamme asoiden kimpussa. Miksi emme me? Mukaan lukien sinä. Kuntamme päättäjät valitaan neljän vuoden välein uudelleen, mutta se on karu tapa antaa valitsemalleen "työntekijälle" palautetta. On puuttunut keskusteluyhteys ja palautteenantokanava vaalikauden aikana. Uudet teknologiat mahdollistavat Pähkäilijän kaltaisen uuden foorumin ja vaihtoehtoisen tiedonlähteen.
Useimmissa kunnissa paikallislehti edustaa Pähkäilijän tuottamia palveluita. Toimiva paikallislehti on ajan hermolla ja kertoo monipuolisesti kylän kissanristiäisistä aina ministerivierailuihin asti. Ilmaisjakelulehtenä Kirkkonummen Sanomat on vakuuttava tietopaketti ja ansaitsee asemansa kunnan tiedottajana. Pähkäilijän mielestä on erittäin valitettavaa, että KS käyttää väärin määräävää markkina-asemaansa kunnan uutisoijana antaen kovin yksipuolisen kuvan kunnallisesta päätöksenteosta ja siihen johtaneista tapahtumista. Pähkäilijä toivoo luovansa avoimen ja avartavan foorumin uusille näkemyksille. Sana on vapaa, kunhan se on asiallista ja rakentavaa. Hauskaakin saa ja pitää olla.
Pähkäilijän sivusto on ollut avoinna vasta neljää päivää ja lukijat ovat kiitettävästi löytäneet tiensä sen sokkeloihin. Sivuilla käy paljon ohikulkijoita, mutta myös vieraita, jotka kääntävät jokaisen kiven ja pähkäilevät tositarkoituksella. Kaikki ovat tervetulleita. Palautetta on yhä vähän. Oleellista ei ole tehdä kokonaisia juttuja (toki sekin on sallittua), vaan pelkät ideat, lauseet kommentteina kuljettavat keskustelua eteenpäin..
Pähkäilijältä on jo kysytty, mitä sivuille tapahtuu vaalien jälkeen. Pähkäilijä ei todellakaan tiedä, mitä haluaa tehdä tulevan vaalikauden aikana. Nyt teemme vaaleihin liittyvää projektia (Kirkkonummi Watch), jonka tavoitteet on yllä julki lausuttu. Pähkäilijän tulevaisuus riippuu täysin sen lukijoista ja jäsenistä. Tämä on Teitä varten - ilman Teitä pähkäilijä nukkuu pois.

