Kissa pöydälle

Oheinen artikkeli sivuaa monelta osin R&Y-lautakunnan sekä ympäristöpäällikön toimintaan liittyviä ongelmia, jotka ovat jatkuneet jo pitkään. Kuntalaisille ei kuitenkaan ole kerrottu tuon taivaallista näistä ongelmista, jotka eivät toki päivänvaloa kestäkään. Tämän hienon kirjoituksen siivittämänä ja räikeän Kauppapuutarha-esimerkin vauhdittamana olisi syytä harkita kunnan toiminnasta tiedottamista ja sen kyseenalaistamista voimakkaammin. Olisiko syytä aloittaa kansalaisaktivismi ongelman esille tuomiseksi? Uskon, että asiasta kuitenkin tietää riittävän moni, että vaalikevään aikana voitaisiin vähintäänkin järjestää avoin keskustelutilaisuus, yleisömenestys olisi taattu! Myös Kirkkonummen sanomien toiminta ihmetyttää, onko ko. asioista yleensä kirjoittava toimittaja ollut lomalla? Nauttivatko lautakunnan jäsenet diplomaattista koskemattomuutta toisin kuin esim kunnan johtava rakennustarkastaja, jonka KS suorastaan lynkkasi median keinoin? Rakentavaa ja perusteluta kritiikkiä tulee toki antaa, sehän on toimittajan työ, mutta tulee väistämättä mieleen myös muut arveluttavat tarkoitusperät. Ketä KS palvelee ja mikä sen moraali on? Toivottavasti myös toimittajille avautuu reilun pelin säännöt!

Tämä on kommentti artikkeliin "Reilu peli 3 – Yhdenvertaisuusperiaate"

Lisätietoja