Luonnon omaa saippuaoopperaa

Keväällä pesimäkauden kynnyksellä kirjoittelin tarinaa Suomessa olevista nettikameroista. Erityinen mielenkiinto jutussa kohdistui Hailuodon kalasääskeen, koska sen perhe-elämään liittyi viimekesänä erityistä dramatiikkaa. Kuten jutusta voi päätellä, tapaus nostatti suuria tunteita, ja se koettiin vääryytenä.

 

 

Tänä keväänä pesän ensivieraat olivat merikotkia, jotka kävivät testaamassa pesää kenties ensin kesän pesintää varten. Sääkset saapuivat 20.4. ja uros tiettävästi paritteli kolmen eri naaraan kanssa. Siitä huolimatta sen jälkeen niiden elämän on ollut ilmeisen harmitonta. Se, mihin usein kiinnitin huomiota, olin hautovan emon jatkuva valppaus. Se on tapa selviytyä hengissä.

Poikaset kuoriutuivat kesäkuun alkupuoliskolla, ja tälläkin kertaa niitä oli kolme kappaletta. Sen jälkeen alkoi kesän mielenkiintoisin kausi, kun poikaset vähitellen kehittyivät aikuisiksi linnuiksi. Nyt ne ovat jo paremmin turvassa maakotkiltakin, koska ne pystyvät itse lentämään pois pesältä, joka yhä toimii perheen ruokapöytänä. Mutta eipä sentään. Yhden poikasen ensilento viivästyi epäilyttävän kauan, joten piti ottaa Voitolta selvää, mikä on vikana.

Voitto kertoi, että yksi poikasista on jalkavammainen, mikä tulee varmasti rajoittamaan sen elämää. Monet katsojat ovat olleet vaatimassa sille kunnon hoitoa. Siitä huolimatta ympäristökeskuksen ja Eviran lääkärit ovat todenneet, että luonto hoitakoon itse asiansa. Yhdysvalloissa yksijalkainen poikanen on selvinnyt jo 15 vuoden ikään, joten luonnossa eläimillä on omat keinonsa sopeutua ja selviytyä. Merikotkavaara on yhä olemassa, koska kotkien muistissa on yhä, että sieltä sai helppoa ravintoa. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan.

Lukijoille tiedoksi mielenkiiltoinen sivusto, jossa on hienojen lintukuvien lisäksi myös lintujen ääniä. Voitte kuunnella vaikka laulurastasta jouluna.

 

Arvon Teknollemme tiedoksi, että kyseistä sivustoa on tämän kauden aikana katsottu yli miljoona kertaa 80 eri maasta. Pähkäilijän luvut eivät taida ihan vielä olla tällä tasolla.

 

Kommentoi! Kommentteja jätetty (1)
Sääksen tarina jatkuu
1tiistai, 01 syyskuu 2009 06:34
Voiton apulainen
29.8.2009 Jalkavammainen poikanen löydettiin ojasta, 2km pesältä. 30.8.2009 Poikanen vietiin viranomaisten toimesta Ranuan eläintarhaan.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja