Tulossa:

Susien maailmassa

Tietoja

Kategoria: Viherpiiperrystä

Julkaistu torstai, 03 maaliskuu 2011 23:01

Kirjoittanut Ekopähkäilijä

Osumia: 482

Työpaikalla tuli kahvitauolla puheeksi se, miten pahoja sudet ovat Suomen luonnolle, mistä minä susi-ihmisenä olin hieman eri mieltä, koska suteen jostain syystä liittyy niin paljon negatiivisia mielikuvia, punahilkasta lähtien. Pari päivää myöhemmin törmäsin ylen sivuilla juttuun, jossa asiat laitetaan hieman uuteen uskoon. Sympaattinen iso kotikissa ilves onkin melkoinen peto. Eli se niistä mielikuvista.

Mieleen tuli marraskuinen matka hoitelemaan kotitilan asioita. Samalla piti aktivoida luontoharrastusta ja muutaman aktiivin ja aktiivisen maanomistajan kanssa kyhäsimme erämaahan keinopesän. Paikka oli hieno korkean kallioalueen laidalla yksinäisessä puussa ja nyt jännitetään sitä, kenelle pesä kelpaa. Tarjokkaita on useita, joista voisi mainita kalasääksi, maakotka, merikotka tai joku muu harvinaisempi siivekäs. Pitää olla realisti ja valmis odottamaan vuosia.

Maastokäynnin yhteydessä asiat kääntyivät kuitenkin petokeskusteluun. Kun matkalla kohteelle astuimme autosta, niin törmäsimme ensiksi kolmen hirven jälkiin. Hieman myöhemmin näimme lumessa ilveksen jäljet ja sata metriä myöhemmin näädän vastaavat. Keinopesää rakentaessa keskustelut maanomistaja viljelijän kanssa sivusivat ilveksiä, susia ja valtionhallintoa. Oli jokseenkin vaikeaa hahmottaa, mikä oli itse ongelma. Tämä siksi, että hän oli kaikkea vastaan.

Meillä suomalaisilla on omien kokemuksieni perusteella varsin kompleksinen suhde petoasiaan. Mielipiteet ovat yleensä joko jyrkästi vastaan tai sitten petojen hyväksi, siis kehäkolmosen sisäpuolella, jos maajusseja on uskominen. Myös meidän suojelumyönteisen maajussimme näkemykset olivat melkoisen radikaaleja, eikä kovinkaan johdonmukaisia. Hänellä oli näet aiemmin ollut karjaa, mutta vanha nauha oli yhä päällä. Sudet olivat täydellisen pahoja.

Kaiken järjen mukaan Suomessa on tilaa yllin kyllin sekä ihmisille että pedoille, mutta jotenkin suomalaisten suhtautuminen asiaan on outoa. Jos tilannetta vertaa vaikkapa Balkanille, Espanjaan tai Itävaltaan, jossa on sekä petoja että aika paljon enemmän ihmisiä, niin kontrasti on melkoinen. Siellä pedot ja ihmiset elävät ja ovat satoja vuosia eläneet paljon paremmassa symbioosissa, eikä Suomen kaltaisia ristiriitoja ilmene.

Tämä tuotiin esiin myös meidän maajussimme kanssa, kun kyselimme sitä, että miksi Suomessa ei käytetä muun Euroopan tapaan nykyistä enemmän laumanvartijakoiria. Maajussin mukaan ne ovat vaarallisia lapsille, eikä hän voi ottaa niistä vastuuta. Siis näin, vaikka niistä on vuosisatojen kokemus muualla Euroopassa. Herää epäilys, että ongelma taitaa olla maajussin asenteissa.

Samaan aikaan oli otsikoissa ilvesten kaatolupien määrä, josta on virinnyt melkoinen keskustelu. Ilves ei liene ihmiselle vaarallinen olio, mutta on metsästäjien kilpailija metsäkauriiden, jänisten ja nyt myös porojen kohdalla. Ei liene kuitenkaan vakava uhka koululaisille tai mummoille.

Petoasia on monessa suhteessa moniulotteinen. Jossain törmäsin keskusteluun siitä, että meidän pitää tehdä valintoja suojelun suhteen. Kainuussa susikannan kasvu uhkaa ainutlaatuisen metsäpeuran kantoja. Susia on ympäri maailmaa, mutta metsäpeura on endeeminen laji siinä missä Saimaan norppakin. Joten kumpi on silloin tärkeämpi.

Luonnon kohdalla tulee mieleen sama kuin taloudessa. Yksi teoria luottaa siihen, että markkinat ja vapaa kilpailu hoitavat homman kotiin (no comments). Luonnossa voi miettiä samaa. Pitääkö ihmisen säädellä lajien kantoja metsästyksellä vai annetaanko susien ja ilvesten hakea rajojaan ihan vapaasti.

Se on kuitenkin selvää, että oikeaa tietoa tällä saralla ei ole olemassa. Kaikki valehtelevat.