|
Kirjoittanut Ylipähkäilijä
|
|
03.04.2010 00:00 |
|
Edellinen kunnanvaltuusto ja -hallitus tekivät päätöksiä, joiden mukaan keskustan uusi koulu rakennetaan kunnan omalle maalle Jokiniittyyn. Tontin laadusta on toki keskusteltu, mutta koulu on kuitenkin valmiissa kaavassa ja asia on asianmukaisesti ja demokraattisesti päätetty. Ilmeisesti Timo Haapaniemi kavereineen on kuitenkin asiasta eri mieltä, joten aiempaa päätöstä on alettu kulisseissa systemaattisesti vesittää. Ja se tarina on aika ihmeellinen.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirjoittanut Varapähkäilijä
|
|
02.04.2010 00:00 |
|
Yhteenveto
Pähkäilijä on aiemmissa jutuissaan tarkastellut konsulttien tekemää kuntaliitoksen esiselvitystä vähän joka kantilta. Niissä ei Inkoo-Kirkkonummi-Siuntio kuntaliitokselle ole löytynyt perusteita, eikä niitä löydy myöskään talousasioiden arvioinnissa. Pikemminkin päinvastoin. Talouden analysointi ei anna mitään perusteita kirkkonummelaisille liittyä Inkoon ja Siuntion kanssa, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Kirkkonummen talous on saatavissa olevien lukujen valossa melkoisen hyvässä kunnossa, ainakin liitoskumppaneihin verrattuna. Inkoon ja Siuntion talouden ahdinko on jatkunut pitkään ja tulee jatkumaan optimistisista ja ehkä jopa epärealistisista ennusteista riippumatta. Kirkkonummenkaan tulevaisuus ei näytä helpolta, mutta vielä vaikeammalta se näyttää liitoskumppaneiden kanssa.
|
|
Lue lisää...
|
|
Ilmainen koulu vieraalla maalla |
|
|
|
|
Kirjoittanut Ylipähkäilijä
|
|
31.03.2010 23:18 |
|
Kunnan edelliset kunnanvaltuusto ja -hallitus olivat päättäneet, että keskustan uusi koulu rakennetaan Jokiniittyyn (ennen Kyrkvalla) kunnan omalle pehmeälle ja tasaiselle maalle, jossa on omat ongelmansa. Mutta tärkeää on, että sillä on kaava ja sen ympärillä on kunnan peruspalveluita. Eli tämän hankkeen kanssa voidaan edetä suhteellisen varman aikataulun mukaan. Koululaisille olisi palveluita tarjolla vuonna 2012/13, mikä sekin on liian myöhään. Tässä tapauksessa voidaan kuitenkin järjestää suunnittelu- ja toteutuskilpailutus normaalisti ja valita paras vaihtoehto tilanteessa, jolloin rakentamisen hinnat ovat yhä suhteellisen alhaalla. Ei liene mitenkään paha skenaario.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Kirkkonummen päättäjät kääntäneet kelkkansa |
|
|
|
|
Kirjoittanut Pähkäilijä
|
|
01.04.2010 00:00 |
|
Pähkäilijän taustatiimi on saanut haltuunsa varsin mielenkiintoista ja arkaluontoista materiaalia kuntaliitosasiassa. Tietojen mukaan Kirkkonummen valtapuolueet nokkamiehineen ovat kyllästyneet Kirkkonummi-Siuntio-Inkoo kuntaliitoksen saamaan turhan julkiseen keskusteluun. Erityisen leipiintyneitä he ovat Lohjan mukaan tulosta apajille Suomenlahden rantamaisemien rakennushankkeisiin, jotka he näkevät omaksi läänityksekseen.
|
|
Lue lisää...
|
|
Ilmainen koulu herää henkiin |
|
|
|
|
Kirjoittanut Ylipähkäilijä
|
|
30.03.2010 23:29 |
|
Pähkäilijä palailee luovalta tauolta, jonka aikana jouduttiin mietittämään maailman menoa monesta vinkkelistä. Sattuneesta syystä pähkäilijä tai pähkäilijät, miten vain, joutui hetkellisesti muttumaan itsekkääksi ja miettimään omia prioriteettejaan. Mutta kaveria ei saa jättää! Eli edessä on paluu arkeen - pitää miettiä meidän (kunnallis)veronmaksajien etua. Jonkun pitää kääntää kunnallispolitiikan tunkiota. Muuten se alkaa haisemaan todella pahasti, kuten nyt olemme havainneet.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 4 / 14 |